Teks­ti: Mar­kus Ana­ja (syk­sy 2003)

Toi­sen maa­il­man­so­dan his­to­ri­aan sisäl­tyy mon­ta kieh­to­vaa asi­aa – aina­kin sii­tä pää­tel­len, että niis­tä kir­joi­te­taan pal­jon. Eräs täl­lai­nen aihe on ulko­mais­ten kan­sa­lais­ten käyt­tö eri mai­den sota­voi­mis­sa. Eni­ten on kir­joi­tet­tu Sak­san sota­voi­mis­sa pal­vel­leis­ta ulko­maa­lai­sis­ta, mut­ta vie­ras­maa­lai­sia pal­ve­li myös aina­kin Suo­men, Neu­vos­to­lii­ton, Iso-Bri­tan­nian, Yhdys­val­to­jen, Ita­lian ja Japa­nin riveis­sä.

Tähä­nas­ti­nen his­to­rian­kir­joi­tus on pit­käl­ti kes­kit­ty­nyt näi­den ulko­maa­lais­ten osal­lis­tu­mi­seen tais­te­lui­hin. Sen sijaan hei­tä on pal­jon vähem­män käsi­tel­ty yksi­löi­nä. Riip­pu­mat­ta sii­tä, min­kä maa­lai­sis­ta hen­ki­löis­tä on kysy­mys ja min­kä maan sota­voi­mis­sa he pal­ve­li­vat, voi­daan­kin esit­tää mm seu­raa­vat kysy­myk­set:

- pal­jon­ko täl­lai­sia hen­ki­löi­tä oli?
– oli­vat­ko he todel­la vapaa­eh­toi­sia?
– mit­kä oli­vat hei­dän motii­vin­sa?
– mikä oli hei­dän sosi­aa­li­nen ja poliit­ti­nen taus­tan­sa?
– mis­sä laa­juu­des­sa heil­le annet­tiin ideologista/poliittista kou­lu­tus­ta ko maan sota­voi­mis­sa?
– mikä oli hei­dän koh­ta­lon­sa sodan jäl­keen?

Sak­sa­lai­set rek­ry­toi­vat vapaa­eh­toi­sia (lai­naus­mer­keis­sä tai ilman) lähes kai­kis­ta Poh­jois- ja Län­si-Euroo­pan mais­ta, Bal­ka­nil­ta, Bal­tias­ta sekä Itä-Euroo­pas­ta. Tämän lisäk­si hei­tä tuli jopa Kes­ki-Aasias­ta, Kau­ka­suk­sel­ta, Lähi-Idäs­tä ja Intias­ta.
Skan­di­na­vian maat edus­ti­vat toki kan­sal­lis­so­sia­lis­ti­sen Sak­san näkö­kul­mas­ta “ger­maa­ni­sia” mai­ta puh­taim­mil­laan ja näis­tä sekä Alan­ko­mais­ta saa­ta­vat vapaa­eh­toi­set oli­vat täten ideo­lo­gi­sis­ta syis­tä sak­sa­lai­sil­le tär­keim­mät.

Kuten todet­tiin, kir­jal­li­suus täs­tä aihe­pii­ris­tä on var­sin run­sas. Tie­teel­li­sin perus­tein laa­dit­tu­ja esi­tyk­siä on sen sijaan niu­kas­ti ja niis­tä­kin suu­rin osa on yleis­kat­sauk­sen luon­tei­sia. Mai­nit­ta­koon täs­sä esi­merk­kei­nä vain Geor­ge H. Stei­nin jo 1960-luvul­la ilmes­ty­nyt, klas­si­kok­si muo­dos­tu­nut teos The Waf­fen-SS – Hitler’s Eli­te Guard at War sekä Phi­lip H. Bus­sin jul­kai­se­ma­ton väi­tös­kir­ja The Non-Ger­mans in the Ger­man Armed Forces 1939 – 1945 (vuo­del­ta 1974). Yksi­tyis­koh­tai­sem­pia mono­gra­fioi­ta on ilmes­ty­nyt mel­ko vähän.

Poik­keuk­sen muo­dos­taa Ros­kil­den yli­opis­ton tut­ki­ja­ryh­män laa­jah­ko (yli 500 sivua) sel­vi­tys tans­ka­lai­sis­ta vapaa­eh­toi­sis­ta Sak­san sota­voi­mis­sa. Kir­ja ilmes­tyi vuon­na 1998 nimel­lä Under hage­kors og Dan­ne­brog: Dans­ke­re i Waf­fen SS 1940 – 1945 (Asche­houg, Köben­havn 1998). Tut­ki­ja­ryh­mään kuu­lui­vat Claus Bundgård Chris­ten­sen, Niels Bo Poul­sen ja Peter Scharff Smith.

Aineis­to­na tut­ki­jat ovat käyt­tä­neet laa­jas­ti tans­ka­lais­ta, sak­sa­lais­ta ja jopa venä­läis­tä arkis­to­ma­te­ri­aa­lia, kir­jei­tä ja mui­ta jul­kai­se­mat­to­mia läh­tei­tä, haas­tat­te­lu­ja sekä tut­ki­mus- ja muis­tel­ma­kir­jal­li­suut­ta. Kir­jal­li­suu­den osal­ta näyt­tää tosin ole­van tur­hal­ta tun­tu­via auk­ko­ja, mm. edel­lä mai­nit­tu Bus­sin väi­tös­kir­ja puut­tuu läh­de­luet­te­los­ta. Toi­saal­ta holo­kaus­ti­kir­jal­li­suut­ta on otet­tu mukaan var­sin run­saas­ti, huo­mioi­den että asia ei ole kovin kes­kei­nen nyt käsi­tel­tä­vän aiheen kan­nal­ta.

Kir­jas­sa käsi­tel­lään lähes kaik­ki kysy­myk­set, joi­ta alus­sa esi­tin, sekä run­saas­ti mui­ta­kin asioi­ta. Esi­tys­ta­pa on jos­sain mää­rin epä­ta­sai­nen ja tök­säh­te­le­vä, niin kuin usein käy kir­joit­ta­ja­kol­lek­tii­vil­le. Nyky­ään tun­tuu myös vali­tet­ta­van usein kir­jaa lukies­sa sil­tä, että perin­teis­tä kus­tan­nus­toi­mit­ta­jaa ei enää ole kir­joit­ta­jan apu­na ja että teks­ti sik­si vai­kut­taa vii­meis­te­le­mät­tö­mäl­tä. Tans­kan kie­len kir­joi­tus­vir­heet eivät tosin pis­tä suo­ma­lais­ta luki­jaa sil­mään sii­nä mää­rin kuin esi­mer­kik­si suo­men- tai ruot­sin­kie­len koh­dal­la, mut­ta tois­tot ja tyy­lin muu­tok­set kyl­lä­kin.

Kir­jan sisäl­lön raken­ne ei tun­nu kai­kil­ta osil­taan tasa­pai­noi­sel­ta. Luo­tu­aan lyhyen kat­sauk­sen 1930-luvun tans­ka­lai­seen yhteis­kun­taan ja fasis­min esi­mars­siin, teki­jät esit­te­le­vät vapaa­eh­tois­ten hen­ki­lö­koh­tai­set taus­tat otsi­kol­la “Ket­kä oli­vat vapaa­eh­toi­set?” jat­kaak­seen Waffen-SS:n lyhyel­lä his­to­rial­la. Täs­tä ede­tään toi­sen maa­il­man­so­dan itä­ran­ta­man sodan­käyn­tiin ja tämän jäl­keen pääs­tään itse asi­aan, eli tans­ka­lais­ten vapaa­eh­tois­ten vai­hei­siin.

Kro­no­lo­gi­ses­sa jär­jes­tyk­ses­sä käy­dään tans­ka­lais­ten jouk­ko-osas­to­jen tais­te­lut läpi. Itse asias­sa täs­sä pitäi­si puhua “nii­den jouk­ko-osas­to­jen tais­te­luis­ta, jois­sa pal­ve­li run­saas­ti tans­ka­lai­sia”, sil­lä, kuten mui­den­kin kan­sal­li­suuk­sien koh­dal­la, sak­sa­lai­set haja­si­joit­ti­vat vapaa­eh­toi­sia pait­si ns. kan­sal­li­siin legioo­niin myös lukui­siin mui­hin jouk­koi­hin. Kai­ken kaik­ki­aan pal­ve­li Waf­fen-SS-jou­kois­sa arviol­ta 6000 tans­ka­lais­ta, jos­kin pal­ve­luk­seen pyr­ki kak­sin­ker­tai­nen mää­rä.

Seu­raa­vil­la paril­la­sa­dal­la sivul­la käsi­tel­lään eräi­tä jos­sain mää­rin mie­li­val­tai­ses­ti valit­tu­ja eril­lis­ky­sy­myk­siä:

Holo­kaus­ti
Vapaa­eh­tois­ten ideo­lo­gi­nen kou­lu­tus
Kuri ja ran­gais­tus Waf­fen-SS-jou­kois­sa
Vapaa­eh­tois­ten mie­li­pi­teet venä­läi­sis­tä soti­lais­ta ja idän kan­sa­lai­sis­ta
Vapaa­eh­toi­set ja Tans­ka (mm. hei­dän per­hei­den­sä elä­mä pää­osin viha­mie­li­ses­sä ympä­ris­tös­sä)
Tans­kan hal­li­tus ja vapaa­eh­toi­set
Sak­sa­lai­nen vähem­mis­tö Tans­kas­sa

Sinän­sä aiheet ovat pää­osin rele­vant­te­ja, mut­ta oli­si toki ollut mui­ta­kin aihei­ta: tans­ka­lais­ten vapaa­eh­tois­ten suh­de sak­sa­lai­siin ase­vel­jiin­sä, hei­dän yhtey­ten­sä tans­ka­lai­sis­ta muo­dos­tet­tui­hin polii­si- ja var­tio­jouk­koi­hin, sak­sa­lai­nen soti­las­kou­lu­tus jne.

Tans­ka­lais­ten vapaa­eh­tois­ten tari­na päät­tyy sel­vi­tyk­seen sii­tä, miten hei­dän kävi sodan jäl­keen. Huo­mat­ta­va osa vapaa­eh­toi­sis­ta tuo­mit­tiin lyhyeh­köi­hin, 2–4 vuo­den van­keus­ran­gais­tuk­siin, mut­ta huo­mat­ta­vas­ti pidem­piä­kin tuo­mioi­ta annet­tiin. Kuo­le­man­tuo­mioi­ta lan­ge­tet­tiin joil­le­kin sak­sa­lais­ten kans­sa yhteis­toi­min­nas­sa olleel­le hen­ki­löl­le, mut­ta ei puh­taas­ti soti­laal­li­ses­ta kol­la­bo­raa­tios­ta. Tämä on hyvin ongel­mal­li­nen kysy­mys, sil­lä vaik­ka Tans­ka oli de fac­to sak­sa­lais­ten mie­hit­tä­mä huh­ti­kuus­ta 1940, kunin­gas ja hal­li­tus jäi­vät maa­han ja tans­ka­lai­set vas­ta­si­vat itse hal­lin­nos­ta vuo­teen 1943 saak­ka. Muis­sa mie­hi­te­tyis­sä mais­sa val­ta siir­tyi viral­li­ses­ti­kin sak­sa­lai­sil­le. Tans­kan hal­li­tus antoi luvan – myös ammat­ti­so­ti­lail­le – liit­tyä vapaa­eh­toi­ses­ti Suo­men tai Sak­san sota­voi­miin ja tämä tul­kit­tiin ylei­ses­ti viral­li­sek­si “siu­nauk­sek­si”. Kuten useim­mis­sa muis­sa­kin Län­si-Euroo­pan maas­sa sää­det­tiin vuon­na 1945 kui­ten­kin laki, joka taan­neh­ti­vas­ti kri­mi­na­li­soi kai­ken yhteis­toi­min­nan sak­sa­lais­ten kans­sa.

Hyvin mie­len­kiin­tois­ta oli­si ollut saa­da tie­toa vapaa­eh­tois­ten myö­hem­mäs­tä elä­mäs­tä, sii­tä miten he menes­tyi­vät sivii­lie­lä­mäs­sä yhteis­kun­nas­sa, joka oli var­sin eri­lai­nen kuin se, mis­tä he läh­ti­vät sotaan. Myös hei­dän ase­ve­liyh­dis­tyk­sen­sä toi­min­ta ja perin­ne­työ oli­si ansain­nut tul­la käsi­tel­lyk­si teok­se­sa, joka pyr­kii ole­maan ellei vii­mei­nen, niin aina­kin toi­sek­si vii­mei­nen sana aihees­taan.