(Jul­kais­tu aikai­sem­min Suo­men Soti­las -leh­des­sä)

Suo­men sotien­jäl­kei­nen his­to­ria on pit­käl­ti kyl­män sodan his­to­ri­aa. Monia sen ulot­tu­vuuk­sien tut­ki­mus­ta rajoit­ti pit­kään “ylei­set syyt”, eli väl­tet­tiin sel­lais­ten asioi­den käsit­te­lyä, jot­ka oli­si­vat voi­neet olla Neu­vos­to­lii­tol­le epä­mie­lui­sat. Vas­ta 1990-luvul­la – yhä uusien arkis­to­jen avau­dut­tua tut­ki­joil­le sekä koti­maas­sa että myös ulko­mail­la – on ollut mah­dol­lis­ta paneu­tua esi­mer­kik­si ns. kom­mu­nis­min­vas­tai­seen toi­min­taan.

Jark­ko Vesi­kan­san väi­tös­tut­ki­mus käsit­te­lee suo­ma­lais­ta kom­mu­nis­mia vas­taan har­joi­tet­tua tie­dus­te­lu- ja pro­pa­gan­da­so­taa. Kes­kei­sel­lä sijal­la on vähän tun­net­tu Suo­ma­lai­sen Yhteis­kun­nan Tuki -sää­tiön toi­min­taa. Se tar­jo­aa jän­nit­tä­vää luke­mis­ta – onhan Vesi­kan­sa amma­til­taan toi­mit­ta­ja – var­sin­kin kun teki­jä rin­nak­kain väi­tös­kir­jan­sa kans­sa jul­kai­si “keven­ne­tyn” ver­sion tut­ki­muk­ses­taan nimel­lä Salai­nen sisäl­lis­so­ta.

Samaa tema­tiik­kaa, jos­kin enem­män tut­ki­mus- ja kou­lu­tus­maa­il­maan liit­tyen, käsi­tel­lään Jari Les­ki­sen tii­lis­ki­vi­mäi­ses­sä tut­ki­muk­ses­sa nykyi­sen Sota­va­hin­ko­sää­tiön toi­min­nas­ta eri vuo­si­kym­me­ni­nä. Suo­mes­sa toi­mi toi­sen maa­il­man­so­dan aika­na ainut­laa­tui­nen vakuu­tus­jär­jes­tel­mä, joka kor­va­si sivii­leil­le aiheu­tu­neet mate­ri­aa­li­set vahin­got.

Sodan jäl­keen tätä tar­koi­tus­ta var­ten kerät­tyä rahaa oli jon­kun ver­ran jäl­jel­lä ja sil­le piti löy­tää tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta käyt­töä. Mm. 1960- ja 1970 -luvuil­la kor­kea­kou­lu­jär­jes­tel­määm­me uhan­nut vasem­mis­to­vil­li­tys koet­tiin täl­lai­sek­si asiak­si. Myös viro­lais­ten Suo­men-poi­kien tuke­mi­nen on – monien mui­den hank­kei­den lisäk­si – sää­tiön työ­jär­jes­tyk­sel­lä. Kir­jan hir­vit­tä­väs­tä alaot­si­kos­ta (ks. alla) huo­li­mat­ta se on sekä mie­len­kiin­toi­nen että tär­keä lisä sotien jäl­kei­sen Suo­men his­to­rian­kir­joi­tuk­seen.

Tam­pe­reen yli­opis­ton “punai­set vies­tin­tä­pro­fes­so­rit” Kaar­le Nor­den­streng ja Pert­ti Héma­nus antoi­vat pit­käk­si aikaa lei­man­sa suu­rel­le osal­le suo­ma­lais­ta vies­tin­nän kent­tää. Ns. demo­kraat­ti­nen toi­mit­ta­ja­kou­lu­tus tavoit­te­li ideo­lo­gi­ses­ti “oikeaop­pis­ten” toi­min­ta­ta­po­jen hege­mo­ni­aa niin leh­dis­tös­sä kun säh­köi­sis­sä­kin mediois­sa. Pro­fes­so­ri Esko Sal­mi­nen käsit­te­lee tätä ilmiö­tä kir­jas­saan Vies­tin­näl­lä val­lan­ku­mouk­seen.

Välit­tö­mäs­ti sotien jäl­keen sekä Suo­mes­sa että ulko­mail­la oli epä­var­muut­ta sii­tä, mihin suun­taan yhteis­kun­nal­li­nen kehi­tys meni­si Suo­mes­sa: koh­ti kommunismia/kansandemokratiaa tai poh­jois­mais­ta demo­kra­ti­aa. Mik­ko Majan­de­rin väi­tös­kir­ja käsit­te­lee tätä proble­ma­tiik­kaa. Kir­ja on ns. artik­ke­li­väi­tös­kir­ja, joka tekee sii­tä jos­sain mää­rin ras­kas­lu­kui­sen.

Kun Neu­vos­to­liit­to kesäl­lä 1970 nimit­ti Suo­men suur­lä­het­ti­lääk­si puo­lue­ap­pa­ratc­hi­kin Alek­sei Bel­ja­ko­vin, alkoi­vat huhut ja epäi­lyt val­lan­ku­mouk­sen liet­so­mi­ses­ta. Oma ääri­va­sem­mis­tom­me oli jo äänek­kääs­ti vaa­ti­nut “demo­kraat­ti­sia” uudis­tuk­sia lähes kai­kil­la aloil­la. Muu­ta­man kuu­kau­den kulut­tua Bel­ja­kov pala­si kui­ten­kin vähin äänin Mos­ko­vaan. Tun­net­tu kom­mu­nis­min tut­ki­ja Kim­mo Ren­to­lan uusin kir­ja Val­lan­ku­mouk­sen aave pureu­tuu näi­hin tapah­tu­miin.

Pro­fes­so­ri L.A. Pun­ti­la on Suo­men lähi­his­to­rian legen­daa­ri­sia hah­mo­ja. Sodan aika­na hän toi­mi pää­mi­nis­te­rin sih­tee­ri­nä ja sit­tem­min Val­tion tie­do­tus­lai­tok­sen joh­to­teh­tä­vis­sä. Sodan jäl­keen hän nousi poliit­ti­sen his­to­rian pro­fes­so­rik­si, oli perus­ta­mas­sa Suo­men Kult­tuu­ri­ra­has­toa ja toi­mi pit­kään sen joh­dos­sa. Poli­tiik­kaan Pun­ti­la läh­ti SDP:n kan­san­edus­ta­ja­na. Hän ja Kek­ko­nen tun­si­vat toi­sen­sa jo opis­ke­lua­joil­ta. Mut­ta kui­ten­kin Pun­ti­la on jää­nyt useim­mil­le mel­ko tun­te­mat­to­mak­si. Juk­ka Tark­ka on laa­ti­nut perus­teel­li­sen elä­mä­ker­ran, joka tosin kes­kit­tyy vain Pun­ti­lan yhteis­kun­nal­li­seen toi­min­taan.

Suo­men ulko­po­liit­tis­ta lin­jaa luo­tiin mm. Paa­si­ki­vi-seu­ras­sa. Tämän kau­an jul­ki­suu­del­ta sivus­sa olleen vai­ku­tus­val­tai­sen yhtei­sön his­to­rian on kir­joit­ta­nut eme­ri­tus­pro­fes­so­ri Osmo Apu­nen. Se on mai­nio kuvaus sii­tä, miten poliit­ti­set lin­jauk­set syn­tyi­vät Kek­ko­sen Suo­mes­sa.

Enti­nen suur­lä­het­ti­läs ja pro­fes­so­ri Klaus Tör­nudd ker­too pie­nes­sä kir­jas­saan Tur­val­li­suus on oven avaa­mis­ta puo­les­taan mie­len­kiin­toi­sel­la taval­la miten Suo­men ulko­po­li­tiik­kaa käy­tän­nös­sä toteu­tet­tiin. Se on pai­koin haus­ka­kin kokoel­ma tari­noi­ta eri­lai­sis­ta tapah­tu­mis­ta ja ihmi­sis­tä.

Mar­kus Ana­ja
*********************

Jark­ko Vesi­kan­sa, Salai­nen sisäl­lis­so­ta. Työ­nan­ta­jien ja por­va­rien tais­te­lu kom­mu­nis­mia vas­taan kyl­män sodan Suo­mes­sa. Ota­va, Hel­sin­ki 2004. 368 sivua, muu­ta­ma valo­ku­va.

Jari Les­ki­nen, Tule­vai­suu­den tur­vak­si. Sota­va­hin­ko­yh­dis­tyk­sen ja Irtai­mis­ton sota­va­hin­ko­yh­dis­tyk­sen sota­va­hin­ko­va­kuu­tus­toi­min­ta 1939 – 1954. Sota­va­hin­ko­yh­dis­tyk­sen Sää­tiö ja Sota­va­hin­ko­sää­tiö 1954 – 2004. Sota­va­hin­ko­sää­tiö, s.l. [Hel­sin­ki] 2004. 557 sivua, valo­ku­via.

Esko Sal­mi­nen, Vies­tin­näl­lä val­lan­ku­mouk­seen. “Demo­kraat­ti­sen toi­mit­ta­ja­kou­lu­tuk­sen” aika 1960luvulta 1980-luvul­le. edi­ta, Hel­sin­ki 2004. 353 sivua, joi­tain kuvia.

Mik­ko Majan­der, Poh­jois­maa vai kan­san­de­mo­kra­tia? Sosi­aa­li­de­mo­kraa­tit, kom­mu­nis­tit ja Suo­men kan­sain­vä­li­nen ase­ma 1944 – 51. Suo­ma­lai­sen kir­jal­li­suu­den Seu­ra, Hel­sin­ki 2004. 505 sivua.

Kim­mo Ren­to­la, Val­lan­ku­mouk­sen aave. Vasem­mis­to, Bel­ja­kov ja Kek­ko­nen 1970. Ota­va, Hel­sin­ki 2005. 528 sivua, valo­ku­va­lii­te.

Juk­ka Tark­ka, Kan­sal­li­nen kol­kut­ta­ja. L.A: Pun­ti­lan yhteis­kun­nal­li­nen elä­män­työ. WSOY; Hel­sin­ki 2004. 450 sivua, valo­ku­via.

Osmo Apu­nen, Lin­ja­mie­het. Paa­si­kvi-seu­ran his­to­ria. Tam­mi, Hel­sin­ki 2005. 439 sivua, kuvi­tet­tu.

Klaus Tör­nudd, Tur­val­li­suus on oven avaa­mis­ta. Tari­noi­ta nuo­ril­le diplo­maa­teil­le. Edi­ta, Hel­sin­ki 2005. 171 sivua.