Erilaiset ääri- ja poikkeusilmiöt kiinnostavat sekä tutkijoita että suurta yleisöä. Eräs tällainen on fasismi historiallisena ilmiönä. Fasismia tai äärioikeistolaisuutta Suomessa on tutkittu melko paljon, mutta tieto uudesta, nuoren polven historiantutkijoiden kirjoittamasta kirjasta herättää silti mielenkiintoa.
Oula Silvennoinen, Marko Tikka ja Aapo Roselius ovat kirjaansa (Suomalaiset fasistit – Mustan sarastuksen airuet, WSOY, Helsinki 2016) koonneet yksiin kansiin suuren osan aiemman tutkimuksen tuloksista sekä tehneet myös jonkun verran omaa arkistotutkimusta. Kirja on siis eräänlainen synteesi. Se on luonteeltaan ja kieleltään ”reipas” ja pyrkii ilmeisesti provosoimaan keskustelua.
Todettakoon, että laajasta kirjallisuusluettelosta puuttuu jostain syystä yksi klassikko: Marvin Rintalan Three Generations – The Extreme Right Wing in Finnish Politics (Indiana University Publications, Bloomington 1962).
Kirjoittajat toteavat esipuheessaan, että ”Käsitteellinen hämmennys on leimannut sekä suomalaista että kansainvälistä fasismin tutkimusta”. He toteavat, etteivät käytä termejä äärioikeisto tai radikaali oikeisto synonyymeinä fasismille ja sanovat haluavansa selkeyttää tilannetta. Tässä piilee, kuten muutkin arvioijat ovat todenneet, myös tämän kirjan eräs ongelma. En nimittäin löytänyt siitä määritelmää kirjoittajien tarkoittamalle ”fasismille”. He tuntuvat kuitenkin näkevän sen hyvin laajana. Suomen pienissä piireissä samat henkilöt olivat usein mukana useammassakin roolissa – myös radikaalitoiminnassa. Ennestään tuttujen järjestöjen lisäksi kirjoittajat nostavat keskeiseksi vaikuttajaksi Vapaussodan Rintamamiesten Liiton, jota ei mielestäni aiemmin ole tulkittu näin tiiviisti ”fasismiin” sitoutuneeksi.
Kovin paljon uutta tietoa kirja ei tarjoa, mutta kirjoittajien toivomaa keskustelua on kirjan ilmestymisen jälkeen käyty ahkerasti ainakin verkossa eri foorumeilla.
Teksti: Markus Anaja