SAN­KA­REI­TA – AAT­TEI­TA – PET­TU­REI­TA

(Jul­kais­tu aikai­sem­min Suo­men Soti­las -leh­des­sä)

Otsi­kon tee­mat tois­tu­vat eri tavoin useim­pien alla esi­tel­tä­vien kir­jo­jen aihees­sa. Vii­me kuu­kausi­na onkin ilmes­ty­nyt poik­keuk­sel­li­sen run­saas­ti minia Suo­men Soti­laan luki­joi­ta kiin­nos­ta­via kir­jo­ja.

TII­VIS­TÄ TÄS­MÄ­TIE­TOA NATO:STA

Pää­e­si­kun­nan kan­sain­vä­li­nen osas­to on jul­kais­sut täy­sin uudis­te­tun pai­nok­sen kir­ja­ses­ta Suo­mi ja NATO:n rau­han­kump­pa­nuus­oh­jel­ma. Tut­ki­ja Kai­sa Heik­ki­lä on koon­nut tii­viin tie­to­pa­ke­tin, jos­ta mm sel­vi­ää suu­ri mää­rä NATO:n vil­je­le­miä lyhen­tei­tä. Kir­jan pää­pai­no on rau­han­kump­pa­nuus­oh­jel­man pää­tök­sen­te­ko­pro­ses­sin kuvaa­mi­ses­sa sekä eri hank­kei­den esit­te­lys­sä. Tur­val­li­suus­po­liit­ti­seen kes­kus­te­luun kir­ja­nen antaa run­saas­ti taus­ta­tie­to­ja.

SUO­MA­LAI­SEN SOTI­LAS­JOH­TA­MI­SEN KEH­TO

Auto­no­mian ajan suo­ma­lai­sen sota­väen joh­ta­jat sai­vat kou­lu­tuk­sen­sa Hami­nan Kadet­ti­kou­lus­sa ja aika­naan myös itse­näi­sen Suo­men puo­lus­tus­voi­mien Reser­viup­see­ri­kou­lu sijoit­tui Hami­naan. Ammat­ti­so­ti­lai­den kou­lu­tus on täl­lä het­kel­lä taas mur­ros­vai­hees­sa ja sii­nä yhtey­des­sä kes­kus­tel­laan myös reser­vin pääl­lys­tön jat­ko­kou­lu­tuk­ses­ta. Tähän kes­kus­te­luun voi val­mis­tau­tua mm tutus­tu­mal­la RUK:n 80-vuo­tis­juh­la­jul­kai­suun Ympy­röil­tä joh­ta­juu­teen (Reser­viup­see­ri­kou­lun Oppi­las­kun­nan Kan­na­tusyh­dis­tys, Hami­na 2000). Kir­ja antaa run­saas­ti tie­toa reser­viup­see­ri­kou­lu­tuk­sen arjes­ta ja juh­las­ta.

MARS­KIN PÄÄ­MA­JAN ARKEA JA JUH­LAA

Ilma­ri Oja­la on koon­nut yllä ole­val­la nimel­lä kir­jan (Karis­to, Hämeen­lin­na 2000), jos­sa on kro­no­lo­gi­ses­sa jär­jes­tyk­ses­sä eri­lai­sia tuo­kio­ku­via sodan­ai­kai­ses­ta Mik­ke­lin pää­ma­jas­ta. Kuvi­tus on pää­osin laa­du­kas ja jouk­koon on mah­tu­nut myös har­vem­min näh­ty­jä valo­ku­via. Muka­va lisä kir­ja­hyl­lyyn.

SUO­JE­LUS­KUN­NAT MEIL­LÄ JA MUU­AL­LA

Pai­kal­lis­ten suo­je­lus­kun­tien his­to­riik­ke­ja ilmes­tyy jat­ku­vas­ti lisää. Uusin minun käsii­ni tul­lut on Han­nu Sär­kiön kir­joit­ta­ma Padas­joen suo­je­lus­kun­ta ja Lot­ta Svärd (Padas­joen kun­ta 2000). Kir­ja nou­dat­taa jo mones­ta muus­ta suo­je­lus­kun­ta­his­to­rii­kis­ta tutuk­si tul­lut­ta for­maat­tia.

Viron suo­je­lus­kun­tien syn­ty­his­to­rias­ta on Joen­suun yli­opis­tos­sa laa­dit­tu väi­tös­kir­ja. Jark­ko Kem­pin tut­ki­muk­sen nime­nä on Viron suo­je­lus­kun­tien orga­ni­soi­tu­mi­nen ja toi­min­ta 1917–1924 (Joen­suun yli­opis­to – His­to­rian tut­ki­muk­sia 20, Joen­suu 2000). Viron suo­je­lus­kun­nat, Kait­se­liit, ei ole aikai­sem­min ollut aka­tee­mi­sen tut­ki­muk­sen koh­tee­na meil­lä sen enem­pää kuin tie­tääk­se­ni Viros­sa­kaan.

MAAN­PET­TU­RUU­DEN ANA­TO­MIA

Vakoi­lu­ta­pauk­sen pal­jas­tu­mi­nen aiheut­taa suu­ria otsi­koi­ta leh­dis­tös­sä, mut­ta yksi­tyis­koh­tia jutuis­sa ei juu­ri pal­jas­te­ta. Sota-aika­na val­jas­tet­tiin tun­ne­tut kir­jai­li­jat Mika Wal­ta­ri ja Örnulf Tigers­tedt kir­joit­ta­maan neu­vos­to­va­koi­lus­ta, mut­ta objek­tii­vi­sen tut­ki­muk­sen kans­sa näil­lä kir­joil­la ei ollut mitään teke­mis­tä. Toi­mit­ta­ja Juk­ka Ris­lak­ki käsit­te­li 80-luvul­la paris­sa kir­jas­sa eri­lai­sia vakoi­lu­ta­pauk­sia, lähin­nä jour­na­lis­ti­sin kei­noin.

Juha Poh­jo­nen, Joen­suun yli­opis­ton his­to­rian lai­tok­sen tut­ki­ja, on nyt koon­nut tie­dot kai­kis­ta Suo­mes­sa vuo­si­na 1945–1972 maan­pe­tok­ses­ta tuo­mi­tuis­ta hen­ki­löis­tä. Maan­pet­tu­rin tie (Ota­va, Hel­sin­ki 2000) perus­tuu mm polii­si­vi­ran­omais­ten laa­ti­miin kuu­lus­te­lu­pöy­tä­kir­joi­hin. Noin 550 sivun mit­tai­sen kir­jan luet­ta­vuut­ta hait­taa jos­sain mää­rin yksi­tyis­koh­tien suun­na­ton mää­rä ja jos­sain mää­rin esiin­ty­vä tois­to. Kysees­sä on kui­ten­kin ensim­mäi­nen laa­jem­pi sel­vi­tys sii­tä, mitä kaik­kea tie­toa on luo­vu­tet­tu vie­raan val­lan edus­ta­jil­le ja mis­tä syis­tä. Toden­nä­köis­tä­hän myös on, että kiin­ni­jää­neet ja tuo­mi­tut muo­dos­ta­vat vain jää­vuo­ren hui­pun.

SUO­MA­LAIS-SAK­SA­LAI­SET SUH­TEET KAH­DES­TA NÄKÖ­KUL­MAS­TA

Ris­to Pel­to­vuo­ren San­ka­ri­kan­sa ja kaval­ta­jat, Suo­mi Kol­man­nen val­ta­kun­nan leh­dis­tös­sä 1940–1944 (SKS, Hel­sin­ki 2000) on tut­ki­mus sii­tä, mitä ja miten sak­sa­lai­sis­sa sano­ma­leh­dis­sä kir­joi­tet­tiin Suo­men asiois­ta. Kir­ja on taval­laan jat­koa Pel­to­vuo­ren jo 1975 val­mis­tu­neel­le väi­tös­kir­jal­le Sak­sa ja Suo­men tal­vi­so­ta. Kir­jan nimi kuvas­taa hyvin sak­sa­lais­ten leh­ti­kir­joi­tus­ten hen­gen sodan alku- ja lop­pu­vai­hees­sa. Pel­to­vuo­ri käsit­te­lee uudes­sa kir­jas­saan myös leh­dis­tön ohjaus­ta Kol­man­nes­sa val­ta­kun­nas­sa sekä esi­mer­kik­si leh­ti­mie­hil­le jär­jes­tet­tyä vie­rai­lu­toi­min­taa.

Jos Pel­to­vuo­ri kir­jas­saan käsit­te­lee eräs­tä viral­lis­ta osaa sodan­ai­kai­sis­ta sak­sa­lais-suo­ma­lai­sis­ta suh­teis­ta, Marian­ne Juni­la paneu­tuu erit­täin epä­vi­ral­li­seen ilmi­öön kir­jas­saan Koti­rin­ta­man ase­vel­jeyt­tä, Suo­ma­lai­sen sivii­li­väes­tön ja sak­sa­lai­sen sota­väen rin­nak­kai­ne­lo Poh­jois-Suo­mes­sa 1941–1944 (SKS, Hel­sin­ki 2000).

Kir­jas­sa käy­dään läpi koko sodan­ajan koti­rin­ta­man asioi­den ja tapah­tu­mien kir­jo: tava­ra­pu­la, juh­lat, romans­sit, viran­omais­ten etu­ris­ti­rii­dat jne jne. On erit­täin ter­ve­tul­lut­ta, että poliit­tis­ten ja soti­laal­lis­ten tapah­tu­mien lisäk­si tut­ki­taan myös koti­rin­ta­man olo­ja, kos­ket­ti­vat­han ne taval­la tai toi­sel­la jokais­ta suo­ma­lais­ta.

PERIN­TEET KUN­NI­AAN

Suo­men puo­lus­tus­voi­mien jouk­ko-osas­to­jen his­to­riik­ke­ja ilmes­tyy mel­ko har­vak­sel­taan. Yleen­sä kir­ja­han­ke liit­tyy jouk­ko-osas­ton tasa­vuo­si­merk­ki­päi­vän viet­toon. Täs­sä valos­sa vii­me vuo­den lopul­la ilmes­ty­neen Vii­pu­rin Ryk­men­tin his­to­rii­kin “Kar­ja­lan puo­lus­ta­ja 1626–1940” ilmes­ty­mi­sa­jan­koh­ta ei vält­tä­mät­tä heti heti aukea luki­jal­le. Perus­ta­mi­ses­ta oli kulu­nut 376 vuot­ta ja lak­kaut­ta­mi­ses­ta 60 vuot­ta.

Vii­pu­rin ryk­men­tin perin­teet kuu­lu­vat kui­ten­kin nyky­ään Poh­jois-Kar­ja­lan Pri­kaa­til­le ja pri­kaa­tin vuo­si­päi­vää vie­te­tään vuon­na 1700 käy­dyn Nar­van tais­te­lun vuo­si­päi­vä­nä 26. mar­ras­kuu­ta, jos­ta siis vii­me syk­sy­nä oli kulu­nut tasan 300 vuot­ta. Pri­kaa­til­le vuo­si­päi­vä on periy­ty­nyt Vii­pu­rin Ryk­men­til­tä. Näin tämän mie­len­kiin­toi­sen kir­jan ilmes­ty­mi­nen juu­ri tänä tal­ve­na on saa­nut seli­tyk­sen­sä. Samal­la olem­me hie­man valot­ta­neet sitä pro­ses­sia, mil­lä – jos­kus jo kau­an sit­ten – lak­kau­tet­tu­jen jouk­ko-osas­to­jen perin­tö siir­tyy yhä uusien varus­mies­su­ku­pol­vien kaut­ta eteen­päin. Kir­ja on saa­ta­va­na aina­kin Aka­tee­mi­ses­ta Kir­ja­kau­pas­ta ja suo­raan Poh­jois-Kar­ja­lan Pri­kaa­tis­ta (PL 5, 80791 Kon­tio­ran­ta).

Jul­ki­set pat­saat ja muut muis­to­mer­kit ovat aina olleet kan­sa­kun­nan oma­ku­van hei­jas­tu­mia. Uusien monu­ment­tien ympä­ril­lä käy­dään usein vil­kas­ta, jopa into­hi­mois­ta kes­kus­te­lua nii­den ulko­muo­dos­ta, sijain­nis­ta ja tar­peel­li­suu­des­ta. Dosent­ti Lii­sa Lindgren on paneu­tu­nut tähän mie­len­kiin­toi­seen aihee­seen teok­ses­saan Monu­men­tum – muis­to­merk­kien aat­tei­ta ja aikaa (SKS, Hel­sin­ki 2000).

Mar­kus Ana­ja