Teks­ti: Mar­kus Ana­ja (kevät 2001)

Suo­ma­lai­nen akti­vis­mi, suo­je­lus­kun­ta­lii­ke, Aka­tee­mi­nen Kar­ja­la-Seu­ra… Mitä tahan­sa näi­tä asioi­ta tut­kit­taes­sa tör­mää väis­tä­mät­tä Elmo E. Kai­laan. Hänet tapaa kyl­lä myös monen muun asian tii­moil­la 1920-luvul­la ja vie­lä 30-luvun alku­puo­lel­la. Hänen nimen­sä on kai­kil­le tut­tu, mut­ta hänes­tä tie­det­tiin pit­kään var­sin vähän.

Val­tio­tie­teen toho­ri Mart­ti Ahti on tuo­rees­sa kir­jas­saan Rys­sän vihas­sa. Elmo Kai­la 1888 – 1935. Akti­vis­tin, ase­voi­mien har­maan emi­nens­sin ja Aka­tee­mi­sen Kar­ja­la-Seu­ran puheen­joh­ta­jan elä­mä­ker­ta (Wer­ner Söder­ström, Por­voo – Hel­sin­ki – Juva 1999) ensi ker­taa valot­ta­nut sala­pe­räi­sen Kai­lan per­soo­naa tar­kem­min. Ahti on tul­lut jo 1980-luvun lopul­ta tutuk­si akti­vis­min ja 1920-luvun his­to­rian tut­ki­ja­na. Hänen kir­jan­sa Elmo E. Kai­las­ta täy­den­tää aiem­min jul­kais­tua tut­ki­mus­ta.

Akti­vis­mi ja äärioi­keis­to­lai­nen, ulko­par­la­men­taa­ri­nen toi­min­ta oli Suo­mes­sa pit­kään lähes tabu. Ulko­po­liit­ti­sis­ta – ja toki osin myös sisä­po­liit­ti­sis­ta – syis­tä näi­hin aihei­siin ei halut­tu kos­kea aka­tee­mi­ses­sa tut­ki­muk­ses­sa. Yleis­tä mie­li­pi­det­tä – sikä­li kun sel­lai­nen oli ole­mas­sa – lei­ma­si käsi­tys “fasis­tis­luon­toi­ses­ta”, lähes rikol­li­ses­ta toi­min­nas­ta. Lähes ainoat poik­keuk­set oli­vat Ris­to Ala­pu­ron ja Lau­ri Hyvä­mäen jul­kai­sut, jot­ka eivät kui­ten­kaan juu­ri levin­neet suu­ren ylei­sön pii­riin. Itse­näis­ty­mi­sen ja vapaus­so­dan (kan­sa­lais­so­dan, sisäl­lis­so­dan, kapi­nan tai mil­lä muul­la nimel­lä tal­ven 1917 – 1918 tapah­tu­mia halu­taan­kin kut­sua) jäl­kei­nen aika aina tal­vi­so­dan alka­mi­seen on kui­ten­kin äärim­mäi­sen tär­keä, onhan sen kau­den kulues­sa pää­dyt­ty hyvin pit­käl­le sii­hen yhteis­kun­ta­mal­liin, jos­sa tänään­kin eläm­me.

Vaik­ka 1920- ja 30-luku­jen tapah­tu­mia on jo tut­kit­tu mel­ko laa­jas­ti, nii­hin kes­kei­ses­ti vai­kut­ta­nei­den hen­ki­löi­den – usein näky­mä­tön – toi­min­ta jää usein vähem­mäl­le huo­miol­le. Jus­si Nii­nis­tön väi­tös­kir­ja Paa­vo Susi­tai­pa­lees­ta sekä saman teki­jän elä­mä­ker­ta Susi­tai­pa­leen nuo­rem­mas­ta vel­jes­tä Bobi Sivé­nis­tä ovat anta­neet pal­jon näkö­kul­mia sii­hen aat­teel­li­seen ilmas­toon, jos­sa tuo­na aika­na elet­tiin. Kuva täy­den­tyy Mart­ti Ahdin Kai­la-elä­mä­ker­ran myö­tä ja seu­raa­vak­si oli­si­kin toi­vot­ta­vaa, että toi­ses­ta­kin har­maas­ta emi­nens­sis­tä, Kai Don­ne­ris­ta, ilmes­tyi­si tie­teel­li­sel­tä poh­jal­ta kir­joi­tet­tu elä­mä­ker­ta.

Ahti on onnis­tu­nut löy­tä­mään var­sin run­saas­ti aineis­toa Kai­la-elä­mä-ker­taan­sa. Arkis­to­läh­tei­den luet­te­lo on vakuut­ta­va ja ilmeis­tä on, että tämän jäl­keen ei juu­ri uut­ta tie­toa Kai­las­ta ole löy­det­tä­vis­sä. Kuten myö­hem­min totean, Kai­lan poliit­ti­sen ja yhteis­kun­nal­li­sen toi­min­nan eri aspek­te­ja on Ahdin kir­jas­sa käsi­tel­ty var­sin laa­jas­ti­kin, mut­ta ihmi­nen Kai­la jää sil­ti jos­sain mää­rin vie­raak­si.

Kai­lan avio­lii­ton alkuai­ko­ja on kyl­lä­kin kuvat­tu, mut­ta miten kävi per­he-elä­män myö­hem­min? Täs­tä on vain lyhyi­tä viit­tauk­sia. Miten Elmo E. Kai­la sijoit­tuu Kai­la-sukuun, mit­kä ovat suku­lais­suh­teet nykyi­sin elä­viin Kai­loi­hin? Mm. näi­tä kysy­myk­siä oli­si mie­les­tä­ni kan­nat­ta­nut käsi­tel­lä, ellei muu­ta niin tyy­dyt­tääk­seen luki­jan luon­tais­ta ute­liai­suut­ta.

Elmo E. Kai­lan poliit­ti­nen ura alkoi käy­tän­nös­sä vuon­na 1917, maa­lis­kuun val­lan­ku­mouk­sen jäl­keen. Kuten Ahti otsi­koi asi­aa, Kai­la oli “Mies tun­te­mat­to­mas­ta”, vail­la aiem­paa kos­ke­tus­pin­taa akti­vis­miin. Kun hän vih­doin läh­ti mukaan toi­min­taan, hänes­tä tuli pian jon­kin­lai­nen akti­vis­tien “yleis­mies Jan­tu­nen”. Tun­nol­li­se­na ja ahke­ra­na hänet valit­tiin sih­tee­rik­si ja mui­hin­kin teh­tä­viin Aktii­vi­seen komi­te­aan, Soti­las­ko­mi­te­aan, Uuteen met­sä­toi­mis­toon jne. Tosin näi­tä edel­si Uuden Päi­vän Klu­bin sih­tee­rin teh­tä­vät. Uuden Päi­vän Klu­bi syn­tyi sano­ma­leh­ti Uuden Päi­vän ympä­ril­lä ja koko­si noin 100 jäsen­tä poh­ti­maan Suo­men tule­vai­suut­ta ja riip­pu­mat­to­muut­ta Venä­jäs­tä. Myös edus­kun­nan riip­pu­mat­to­muusklu­bis­sa Kai­la oli aktii­vi­nen, vaik­kei itse osal­lis­tu­nut näky­väs­ti poli­tiik­kaan.

Kai­la pyr­ki saa­maan sosi­aa­li­de­mo­kraa­tit kyt­ket­tyä tähän riip­pu­mat­to­muus-ajat­te­luun. Myös myö­hem­min hän pyr­ki mal­til­li­sen vasem­mis­ton saa­mi­seen samaan kom­mu­nis­min­vas­tai­seen rin­ta­maan por­va­ril­lis­ten voi­mien kans­sa.

Elmo E. Kai­laa voi­daan pitää erää­nä suo­je­lus­kun­tien perus­ta­ja­na. Kai­la toi­mi nimit­täin Uuden Met­sä­toi­mis­ton – jos­ta sit­tem­min tuli sala­pe­räi­nen “Jär­jes­tö” – kes­kei­se­nä orga­ni­saat­to­ri­na ja pro­pa­gan­dis­ti­na, käyt­täen pit­kään sala­ni­meä “Johans­son”. Myös suo­je­lus­kun­tien pii­ris­sä herän­nyt aja­tus Kar­ja­lan “vapaut­ta­mi­ses­ta” oli Kai­lan sydän­tä lähel­lä ole­va asia.

Ahdin kir­jan pää­ot­sik­ko Rys­sän­vi­has­sa viit­taa Kai­las­sa puh­jen­nee­seen totaa­li­seen vihaan kaik­kea venä­läis­tä, tai edes venä­läi­sek­si koet­tua, vas­taan. Suo­men armei­jan alkuai­koi­na oli luon­nol­lis­ta, että Venä­jäl­lä soti­las­kou­lu­tuk­sen ja sota­ko­ke­muk­sen hank­ki­neet upsee­rit pal­ve­li­vat todel­lis­ta isän­maa­taan. Näi­tä “rys­sä­nup­see­rei­ta” ryh­dyt­tiin kui­ten­kin vuo­den 1920 paik­keil­la “savus­ta­maan” ulos armei­jas­ta. Tämän taka­na oli­vat jää­kä­rit ja monet akti­vis­tit, Kai­la etu­ne­näs­sä. Useim­mat näis­tä van­hem­mis­ta upsee­reis­ta jou­tui­vat­kin pian väis­ty­mään ja hei­dän tilal­leen nimi­tet­tiin jää­kä­riup­see­rei­ta.

Poliit­ti­ses­ti Kai­la liit­tou­tui pit­käk­si aikaa maa­lais­lii­ton ja eri­tyi­ses­ti Alkion kans­sa. Maa­lais­liit­to edus­ti Kai­lan mie­les­tä vakaa­ta, por­va­ril­lis­ta, isän­maal­lis­ta ja maan­puo­lus­tus­hen­kis­tä aatet­ta. “Ryssänupseeri”-kampanja oli esi­merk­ki sii­tä, miten maa­lais­liit­to­lai­nen leh­dis­tö ja Kai­la ajoi­vat samaa asi­aa. Myö­hem­pi väli­rik­ko Alkion ja Kai­lan välil­lä perus­tui sii­hen, että Kai­la ei hyväk­sy­nyt “rys­sän­vi­han” rin­nal­le syn­ty­neen “ruot­sa­lais­vi­han”.

Myös Aka­tee­mi­sen Kar­ja­la Seu­ran (AKS) perus­ta­mi­nen kyt­key­tyy Elmo E. Kai­laan. Kevääl­lä 1922 ryh­dyt­tiin pie­nel­lä jou­kol­la puu­haa­maan yli­op­pi­las­lii­ket­tä, joka yhdis­täi­si hei­mo­aat­teen, isän­maal­li­suu­den ja suo­men­mie­li­syy­den. Kai­lan edel­lä mai­nit­tu “ryssänviha”-kampanja oli täl­löin meneil­lään täyt­tä vauh­tia ja Kai­la suun­nit­te­li­kin sen laa­jen­ta­mis­ta nime­no­maan yli­op­pi­las­pii­rei­hin.

AKS:ssä Kai­la toi­mi pait­si taus­tal­la ole­va­na ideo­lo­gi­na myös seu­ran puheen­joh­ta­ja­na. “Rys­sän­vi­han” lisäk­si AKS:ssä kehit­tyi myös ruot­sa­lais­vas­tai­suus, joka jakoi van­han kaar­tin jäsen­ten mie­li­pi­tei­tä. Myö­hem­min AKS usein samais­tet­tiin­kin aito­suo­ma­lai­suu­den kans­sa.

Lapuan liik­kee­seen Kai­la suh­tau­tui myön­tei­ses­ti, mut­ta ei osal­lis­tu­nut aktii­vi­ses­ti sen toi­min­taan. Vuon­na 1930 hän ero­si AKS:n puheen­joh­ta­jan teh­tä­väs­tä, ilmei­ses­ti kyl­läs­ty­nee­nä rii­te­le­viin ryh­mit­ty­miin jär­jes­tön sisäl­lä.
Hän ryh­tyi kir­joit­ta­maan “pai­men­kir­jei­tä” sii­tä, mikä hänen mie­les­tään oli oikea tie eteen­päin ja jou­tui myös otta­maan etä­syyt­tä Lapuan liik­kees­tä.
Kai­lan elä­mä päät­tyi jo 1935 hänen olles­saan vie­lä alle 50-vuo­ti­aan.

Mart­ti Ahdin elä­mä­ker­ta Elmo E. Kai­las­ta on suju­vas­ti kir­joi­tet­tu, mikä aina on kat­sot­ta­va suu­rek­si ansiok­si aka­tee­mi­sen tut­ki­jan koh­dal­la. Tari­na ete­nee loo­gi­ses­ti, vaik­ka asiat ovat­kin monas­ti nii­den kons­pi­ra­tii­vi­ses­ta luon­tees­ta joh­tuen kyt­ken­nöil­tään moni­mut­kai­set. Ja tari­nas­ta tosi­aan­kin on kysy­mys, tari­nas­ta mie­hes­tä joka lyhyen elä­män­sä aika­na ehti olla monel­la taval­la muka­na muok­kaa­mas­sa isän­maan­sa koh­ta­loa pala­van, into­mie­li­sen isän­maal­li­suu­ten­sa aja­ma­na.