Teksti: Markus Anaja (kevät 2001)
Suomalainen aktivismi, suojeluskuntaliike, Akateeminen Karjala-Seura… Mitä tahansa näitä asioita tutkittaessa törmää väistämättä Elmo E. Kailaan. Hänet tapaa kyllä myös monen muun asian tiimoilla 1920-luvulla ja vielä 30-luvun alkupuolella. Hänen nimensä on kaikille tuttu, mutta hänestä tiedettiin pitkään varsin vähän.
Valtiotieteen tohori Martti Ahti on tuoreessa kirjassaan Ryssän vihassa. Elmo Kaila 1888 – 1935. Aktivistin, asevoimien harmaan eminenssin ja Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtajan elämäkerta (Werner Söderström, Porvoo – Helsinki – Juva 1999) ensi kertaa valottanut salaperäisen Kailan persoonaa tarkemmin. Ahti on tullut jo 1980-luvun lopulta tutuksi aktivismin ja 1920-luvun historian tutkijana. Hänen kirjansa Elmo E. Kailasta täydentää aiemmin julkaistua tutkimusta.
Aktivismi ja äärioikeistolainen, ulkoparlamentaarinen toiminta oli Suomessa pitkään lähes tabu. Ulkopoliittisista – ja toki osin myös sisäpoliittisista – syistä näihin aiheisiin ei haluttu koskea akateemisessa tutkimuksessa. Yleistä mielipidettä – sikäli kun sellainen oli olemassa – leimasi käsitys “fasistisluontoisesta”, lähes rikollisesta toiminnasta. Lähes ainoat poikkeukset olivat Risto Alapuron ja Lauri Hyvämäen julkaisut, jotka eivät kuitenkaan juuri levinneet suuren yleisön piiriin. Itsenäistymisen ja vapaussodan (kansalaissodan, sisällissodan, kapinan tai millä muulla nimellä talven 1917 – 1918 tapahtumia halutaankin kutsua) jälkeinen aika aina talvisodan alkamiseen on kuitenkin äärimmäisen tärkeä, onhan sen kauden kuluessa päädytty hyvin pitkälle siihen yhteiskuntamalliin, jossa tänäänkin elämme.
Vaikka 1920- ja 30-lukujen tapahtumia on jo tutkittu melko laajasti, niihin keskeisesti vaikuttaneiden henkilöiden – usein näkymätön – toiminta jää usein vähemmälle huomiolle. Jussi Niinistön väitöskirja Paavo Susitaipaleesta sekä saman tekijän elämäkerta Susitaipaleen nuoremmasta veljestä Bobi Sivénistä ovat antaneet paljon näkökulmia siihen aatteelliseen ilmastoon, jossa tuona aikana elettiin. Kuva täydentyy Martti Ahdin Kaila-elämäkerran myötä ja seuraavaksi olisikin toivottavaa, että toisestakin harmaasta eminenssistä, Kai Donnerista, ilmestyisi tieteelliseltä pohjalta kirjoitettu elämäkerta.
Ahti on onnistunut löytämään varsin runsaasti aineistoa Kaila-elämä-kertaansa. Arkistolähteiden luettelo on vakuuttava ja ilmeistä on, että tämän jälkeen ei juuri uutta tietoa Kailasta ole löydettävissä. Kuten myöhemmin totean, Kailan poliittisen ja yhteiskunnallisen toiminnan eri aspekteja on Ahdin kirjassa käsitelty varsin laajastikin, mutta ihminen Kaila jää silti jossain määrin vieraaksi.
Kailan avioliiton alkuaikoja on kylläkin kuvattu, mutta miten kävi perhe-elämän myöhemmin? Tästä on vain lyhyitä viittauksia. Miten Elmo E. Kaila sijoittuu Kaila-sukuun, mitkä ovat sukulaissuhteet nykyisin eläviin Kailoihin? Mm. näitä kysymyksiä olisi mielestäni kannattanut käsitellä, ellei muuta niin tyydyttääkseen lukijan luontaista uteliaisuutta.
Elmo E. Kailan poliittinen ura alkoi käytännössä vuonna 1917, maaliskuun vallankumouksen jälkeen. Kuten Ahti otsikoi asiaa, Kaila oli “Mies tuntemattomasta”, vailla aiempaa kosketuspintaa aktivismiin. Kun hän vihdoin lähti mukaan toimintaan, hänestä tuli pian jonkinlainen aktivistien “yleismies Jantunen”. Tunnollisena ja ahkerana hänet valittiin sihteeriksi ja muihinkin tehtäviin Aktiiviseen komiteaan, Sotilaskomiteaan, Uuteen metsätoimistoon jne. Tosin näitä edelsi Uuden Päivän Klubin sihteerin tehtävät. Uuden Päivän Klubi syntyi sanomalehti Uuden Päivän ympärillä ja kokosi noin 100 jäsentä pohtimaan Suomen tulevaisuutta ja riippumattomuutta Venäjästä. Myös eduskunnan riippumattomuusklubissa Kaila oli aktiivinen, vaikkei itse osallistunut näkyvästi politiikkaan.
Kaila pyrki saamaan sosiaalidemokraatit kytkettyä tähän riippumattomuus-ajatteluun. Myös myöhemmin hän pyrki maltillisen vasemmiston saamiseen samaan kommunisminvastaiseen rintamaan porvarillisten voimien kanssa.
Elmo E. Kailaa voidaan pitää eräänä suojeluskuntien perustajana. Kaila toimi nimittäin Uuden Metsätoimiston – josta sittemmin tuli salaperäinen “Järjestö” – keskeisenä organisaattorina ja propagandistina, käyttäen pitkään salanimeä “Johansson”. Myös suojeluskuntien piirissä herännyt ajatus Karjalan “vapauttamisesta” oli Kailan sydäntä lähellä oleva asia.
Ahdin kirjan pääotsikko Ryssänvihassa viittaa Kailassa puhjenneeseen totaaliseen vihaan kaikkea venäläistä, tai edes venäläiseksi koettua, vastaan. Suomen armeijan alkuaikoina oli luonnollista, että Venäjällä sotilaskoulutuksen ja sotakokemuksen hankkineet upseerit palvelivat todellista isänmaataan. Näitä “ryssänupseereita” ryhdyttiin kuitenkin vuoden 1920 paikkeilla “savustamaan” ulos armeijasta. Tämän takana olivat jääkärit ja monet aktivistit, Kaila etunenässä. Useimmat näistä vanhemmista upseereista joutuivatkin pian väistymään ja heidän tilalleen nimitettiin jääkäriupseereita.
Poliittisesti Kaila liittoutui pitkäksi aikaa maalaisliiton ja erityisesti Alkion kanssa. Maalaisliitto edusti Kailan mielestä vakaata, porvarillista, isänmaallista ja maanpuolustushenkistä aatetta. “Ryssänupseeri”-kampanja oli esimerkki siitä, miten maalaisliittolainen lehdistö ja Kaila ajoivat samaa asiaa. Myöhempi välirikko Alkion ja Kailan välillä perustui siihen, että Kaila ei hyväksynyt “ryssänvihan” rinnalle syntyneen “ruotsalaisvihan”.
Myös Akateemisen Karjala Seuran (AKS) perustaminen kytkeytyy Elmo E. Kailaan. Keväällä 1922 ryhdyttiin pienellä joukolla puuhaamaan ylioppilasliikettä, joka yhdistäisi heimoaatteen, isänmaallisuuden ja suomenmielisyyden. Kailan edellä mainittu “ryssänviha”-kampanja oli tällöin meneillään täyttä vauhtia ja Kaila suunnittelikin sen laajentamista nimenomaan ylioppilaspiireihin.
AKS:ssä Kaila toimi paitsi taustalla olevana ideologina myös seuran puheenjohtajana. “Ryssänvihan” lisäksi AKS:ssä kehittyi myös ruotsalaisvastaisuus, joka jakoi vanhan kaartin jäsenten mielipiteitä. Myöhemmin AKS usein samaistettiinkin aitosuomalaisuuden kanssa.
Lapuan liikkeeseen Kaila suhtautui myönteisesti, mutta ei osallistunut aktiivisesti sen toimintaan. Vuonna 1930 hän erosi AKS:n puheenjohtajan tehtävästä, ilmeisesti kyllästyneenä riiteleviin ryhmittymiin järjestön sisällä.
Hän ryhtyi kirjoittamaan “paimenkirjeitä” siitä, mikä hänen mielestään oli oikea tie eteenpäin ja joutui myös ottamaan etäsyyttä Lapuan liikkeestä.
Kailan elämä päättyi jo 1935 hänen ollessaan vielä alle 50-vuotiaan.
Martti Ahdin elämäkerta Elmo E. Kailasta on sujuvasti kirjoitettu, mikä aina on katsottava suureksi ansioksi akateemisen tutkijan kohdalla. Tarina etenee loogisesti, vaikka asiat ovatkin monasti niiden konspiratiivisesta luonteesta johtuen kytkennöiltään monimutkaiset. Ja tarinasta tosiaankin on kysymys, tarinasta miehestä joka lyhyen elämänsä aikana ehti olla monella tavalla mukana muokkaamassa isänmaansa kohtaloa palavan, intomielisen isänmaallisuutensa ajamana.