Perin­tei­sen sota­his­to­rian rin­nal­le on muu­ta­man vuo­den ajan tar­jot­tu myös “uut­ta sota­his­to­ri­aa”, joka käsit­te­lee mm. yksi­lö­ta­soa, eri­lai­sia mar­gi­naa­li­ryh­miä sekä eri­tyyp­pis­tä “rumaa sotaa”. Usei­ta tähän ryh­mään kuu­lu­via kir­jo­ja on ilmes­ty­nyt vii­me aikoi­na.

Var­maan eni­ten kes­kus­te­lua on herät­tä­nyt kysy­mys jat­ko­so­dan aika­na teloi­tet­tu­jen suo­ma­lais­ten soti­lai­den luku­mää­räs­tä. Maan­puo­lus­tus­kor­kea­kou­lun Sota­his­to­rian lai­tok­sen joh­ta­jan, evers­ti­luut­nant­ti Jar­mo Nie­mi­sen ja dosent­ti Juk­ka Kulo­maan toi­mit­ta­mas­sa kir­jas­sa Teloi­tet­tu totuus.pureudutaan tähän proble­ma­tiik­kaan useal­ta eri kan­nal­ta. Kim­mo­ke kir­jan laa­ti­mi­seen oli pro­fes­so­ri Heik­ki Yli­kan­kaan vuo­si sit­ten jul­kais­tu kir­ja Romah­taa­ko rin­ta­ma, jos­sa mm. esi­te­tään, että ammut­tu­jen kar­ku­rei­den mää­rä oli­si ollut totut­tua huo­mat­ta­vas­ti suu­rem­pi. Teloi­te­tun totuu­den kir­joit­ta­jat osoit­ta­vat usei­ta ris­ti­rii­tai­suuk­sia ja vir­hei­tä Yli­kan­kaan argu­men­toin­nis­sa. Yli­kan­gas on ilmoit­ta­nut jat­ka­van­sa tämän aiheen käsit­te­lyä tule­vas­sa kir­jas­saan, joka käsit­te­lee oikeu­den­käyt­töä puo­lus­tus­voi­mis­sa jat­ko­so­dan aika­na.

Suo­ma­lais­ten otta­mien neu­vos­to­so­ta­van­kien ampu­mi­sia käsi­tel­lään Ant­ti Kuja­lan tut­ki­muk­ses­sa Van­ki­sur­mat. Dosent­ti Lars Wes­ter­lund puo­les­taan on yksi­tyis­koh­tai­ses­ti sel­vit­tä­nyt Sak­san van­ki­lei­re­jä Suo­men (ja osit­tain Poh­jois-Nor­jan) alu­eel­la kir­jas­saan Sak­san van­ki­lei­rit Suo­mes­sa ja raja-alueil­la 1941 – 1944. Lei­re­jä oli run­saas­ti ja niil­lä pidet­tiin sekä poh­joi­ses­sa toi­mi­vien sak­sa­lais­ten jouk­ko­jen saa­mia sota­van­ke­ja että myös muu­al­ta Euroo­pas­ta tuo­tu­ja van­ke­ja, joi­ta käy­tet­tiin mm. tien­ra­ken­nuk­ses­sa.

Samaa tee­maa, jos­kin hie­man eri näkö­kul­mas­ta, käsit­te­lee Oula Sil­ven­noi­nen väi­tös­kir­jas­saan Salai­set ase­vel­jet. Kir­jan alaot­sik­ko ker­too tar­kem­min mis­tä on kysy­mys: “Suo­men ja Sak­san tur­val­li­suus­po­lii­siyh­teis­työ 1933 – 1944”. Kir­jan aiheut­ta­mas­sa kes­kus­te­lus­sa etua­lal­le on nous­sut kysy­mys sii­tä, että Suo­men Val­po aset­ti muu­ta­man hen­ki­lön Lapis­sa toi­mi­vien sak­sa­lais­ten käyt­töön mm. tul­keik­si. Kuten tun­net­tua, Suo­mi ja Sak­sa vaih­toi­vat myös sota­van­ke­ja, jol­loin suo­ma­lai­set sai­vat mm. kar­ja­lai­sia ja inke­ri­läi­siä van­ke­ja. Mut­ta miten pit­käl­le mene­viä joh­to­pää­tök­siä yhteis­työs­tä voi­daan teh­dä kir­jas­sa esi­tet­ty­jen seik­ko­jen perus­teel­la?

Sak­sa­lai­set käyt­ti­vät mm. Pie­tar­saa­ren sata­maa jouk­ko­jen­sa kul­je­tuk­sis­sa. Kau­pun­kiin oli sijoi­tet­tu eri­lai­sia huol­to­muo­dos­tel­mia ja siel­lä toi­mi sak­sa­lai­nen komen­dan­tin­toi­mis­to. Sii­tä, mil­tä paik­ka­kun­nan väes­tö koki sak­sa­lais­ten läs­nä­olon ker­too pie­tar­saa­re­lai­nen toi­mit­ta­ja Pat­rik Sund­qvist kir­jas­saan Sta­den och hak­kor­set. Kir­ja läh­de­ai­neis­to­na on ollut haas­tat­te­lut, sodan aika­na ilmes­ty­neet leh­ti­kir­joi­tuk­set sekä pai­kal­li­set arkis­to­läh­teet.

Eräät sak­sa­lai­set soti­laat – sekä Wehr­mach­tin että Waffen-SS:n – ystä­vys­tyi­vät pie­tar­saa­re­lais­ten kans­sa ja vie­rai­li­vat hei­dän kodeis­saan. Hämä­riä suo­ma­lais-sak­sa­lai­sia lii­ke­toi­mia, mm. auton ren­kais­ta, käy­tiin ja teloit­ti­vat­pa sak­sa­lai­set rikok­siin syyl­lis­ty­nei­tä omi­aan. Moni sak­sa­lai­nen kävi pie­tar­saa­re­lai­ses­sa valo­ku­vaa­mas­sa kuvaut­ta­mas­sa itse­ään ja osa näis­tä kuvis­ta on jul­kais­tu Sund­qvis­tin kir­jas­sa.

Tuo­ta alus­sa mai­nit­tua “uut­ta sota­his­to­ri­aa” edus­taa Ruma sota, artik­ke­li­ko­koel­ma jos­sa nuo­ret tut­ki­jat käsit­te­le­vät mm. sen­suu­ria, kaa­tu­nei­den mer­ki­tys­tä “vel­voit­ta­va­na uhri­na”, rin­ta­ma­vä­ki­val­taa (sic!), met­sä­kaar­ti­lai­sia, sota-ajan suku­puo­li­kult­tuu­ria jne. Moni artik­ke­li on sinän­sä mie­len­kiin­toi­nen, jos­kin kir­jan alaot­sik­ko “tal­vi- ja jat­ko­so­dan vai­et­tu his­to­ria” tun­tuu yliam­pu­val­ta. Eikö­hän asiat sinäl­lään suu­rek­si osak­si ole ollut tie­dos­sa, vaik­ka nii­tä ei ole näin koros­te­tus­ti tuo­tu esil­le.

**************
Juk­ka Kulo­maa & Jar­mo Nie­mi­nen (toim.), Teloi­tet­tu totuus- kesä 1944. Aja­tus, Hel­sin­ki 2008. 320 sivua, kuvi­tet­tu.

Ant­ti Kuja­la, Van­ki­sur­mat. Neu­vos­to­so­ta­van­kien lait­to­mat ampu­mi­set jat­ko­so­das­sa. Wer­ner Söder­ström, Hel­sin­ki 2008. 333 sivua, kuvi­tet­tu.

Lars Wes­ter­lund, Sak­san van­ki­lei­rit Suo­mes­sa ja raja-alueil­la 1941 – 1944. Tam­mi, Hel­sin­ki 2008. 386 sivua

Oula Sil­ven­noi­nen, Salai­set ase­vel­jet. Suo­men ja Sak­san tur­val­li­suus­po­lii­siyh­teis­työ 1933 – 1944. Ota­va, Hel­sin­ki 2008. 477 sivua, kuvi­tet­tu.

Pat­rik Sund­qvist, Sta­den och hak­kor­set. Den tys­ka krigs­mak­ten i Jakobs­tad 1941–44. Oma­kus­tan­ne 2008. 339 sivua, run­sas kuvi­tus.

Sari Näre & Jen­ni Kir­ves (toim.), Ruma sota. Tal­vi- ja jat­ko­so­dan vai­et­tu his­to­ria. John­ny Kni­ga, Hel­sin­ki 2008. 462 sivua, kuvi­tet­tu.