(Julkaistu aikaisemmin Helsingin Reservin Sanomissa)
Syksy on tunetusti kirjauutuuksien kulta-aikaa. Helsingin Reservin Sanomien seuraavissa numeroissa tullaankin esittelemään useita uusia kirjoja, mutta tällä kerralla poimitaan vielä muutamia menneinä kuukausina ilmestyneitä, suositeltavia kirjoja.
Perinteisten kustannustalojen rinnalle on varsinkin 90-luvulla syntynyt suuri määrä pienempiä, osittain erikoistuneitakin kustantajia. Myös ns omakustanteet ovat lisääntyneet koska hyvinkin pienet painosmäärät ovat painotekniikan kehittymisen ja digitalisoitumisen myötä käyneet taloudellisesti mahdollisiksi.
Talvisota-aiheista kirjallisuutta ilmestyi viime talvena sodan 60-vuotismuiston merkeissä enemmänkin. Mainittakoon tässä WSOY:n kustantama Talvisodan pikkujättiläinen, joka nimensä mukaisesti sisältää lähes kaiken mitä tavallisen lukijan pitää Talvisodasta tietää.
Kustannusosakeyhtiö Ajatus, eräs edellä mainituista pienemmistä kustannustaloista, julkaisi viime vuonna useita kiinnostavia kirjoja, mm Talvisotakirjan. Lauri Haatajan mainiota tekstiä täydentää Paavo Frimanin laajoista postikorttikokoelmista löydetyt kohteet. Postikorttikeräilijöitä on Suomessakin varsin runsaasti ja kokoelmia on varmaan lähes kaikista kuviteltavissa olevista aiheista. Friman on onnistunut keräämään varsin kattavan kokoelman sota-aiheisia kortteja, minkä lisäksi hänellä on mm Mannerheim-aiheinen kokoelma.
Postikortit heijastavat hyvin aikaansa sekä aihevalintojen että aiheiden käsittelyn kautta. Propagandavälineenä postikortti on halpa ja tehokas. Varsinkin Hitlerin Saksassa ymmärrettiin postikortin hyödyllisyys hyvin. Kortteja valmistettiin lähes jokaisen vähänkin suuremman tapahtuman yhteydessä, postikorteilla värvättiin vapaaehtoisia asevoimiin ja edistettiin kaikkia kansallisesti hyödylliseksi katsottuja asioita. Kolmannen valtakunnan postikorteista on julkaistu parikin kirjasarjaa Ranskassa ja USA:ssa, mutta valitettavasti kummatkin ovat jääneet kesken. Suomen postikorteistakin on erilaisia julkaisuja, mutta ainakaan allekirjoittaneella ei ole tiedossa nimenomaan sota-aiheisiin kortteihin keskittyviä kirjoja.
Propaganda on monellakin tavalla kiehtova aihe. Suomen sodanaikaista mielialamuokkausta käsitellään Martti Ruudun kirjassa Me uskoimme Suomeen (Otava, Helsinki 2000), joka sisältää Ruudun sotapäiväkirjan vuosilta 1941–44. Ruutu oli historian opettaja jota jatkosodan syttyessä kutsuttiin Valtion tiedoituslaitoksen palvelukseen. Hän oli jo talvisodan aikana osallistunut viralliseen tiedotustoimintaan. Jatkosodan loppuvaiheessa Ruutu nimitettiin kansalaisten mielialoja luotaavan ja niihin vaikuttamaan pyrkivän VIA-järjestön toiminnanjohtajaksi. Lähes koko ajan hän jaksoi pitää päiväkirjaa jota hän sodan päätyttyä kätki öljykankaaseen ja peltilaatikkoon pakattuna vuosikymmeniksi isänmaan syliin, sorarinteeseen perheen kesäpaikalle.
Ruudun päiväkirjasta paljastuu selvästi mitkä aiheet milloinkin katsottiin tärkeiksi: maataloustuotteiden saanti kaupunkilaisten ulottuville, ruotsinkielisen Pohjanmaan saaminen ns ruotuun, työväestön rauhoittaminen jne. Kirjassa eräänlaisen sankarin paikalle nousee presidentti Ryti, jota kohtaan Ruutu tuntee erityistä kunnioitusta.
Samaa aikaa, jolloin Martti Ruutu kätki päiväkirjansa kuvaa Mikko Uola kirjassaan “Suomi sitoutuu hajottamaan…”., jonka on kustantanut Suomen Historiallinen Seura. Tässä kirjassa Uola käsittelee monien suomalaisten järjestöjen lakkauttamista vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella. Yleisesti tiedetään että suojeluskunnat ja Lotta-Svärd-järjestöt jouduttiin lakkauttamaan. Samoin tiedetään että Akateeminen Karjala Seura ja Isänmaallinen Kansanliike olivat lakkautettavien järjestöjen listalla, mutta laajemmin aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu ja siksi Uolan tutkimus on erittäin tervetullut.
Lakkautettuja järjestöjä oli yli 3000, kansallissosialistista ja fasistisista yhdistyksitä aseveli- ja veteraanijärjestöihin sekä erilaisiin kansalaisjärjestöihin. Mukaan mahtuivat sellaisetkin yhdistykset kuin Suomen Vapaa Merimiesliitto, Suomalais-virolainen Seura, Voimistelu- ja urheiluseura Unitas, Helsingin Voimistelu- ja Suunnistamisyhdistys, Ålands Skytteförening sekä Keljon Lentokerho. Viimeiset lakkauttamispäätökset tehtiinkin vasta toukokuussa 1946.
Suojeluskuntahistorioita on julkaistu varsin runsaasti 1980- ja 90-luvuilla. Uusimpia ja edustavimpia on Pertti Vuoren kirjoittama Vuoksen Vartio – Imatran seudin suojeluskuntien ja lottien historia. Tämäntyyppiset kirjat ovat varmaankin suunnattu ensisijaisesti toiminnassa mukana olleille ja heidän jälkeläisilleen. Ulkopuoliselle niiden suurin anti on usein paikallisten perinteiden kirjaaminen. Kirjoja ei useinkaan markkinoida oman paikkakunnan ulkopuolella ja niiden hankkiminen on siksi usein hyvinkin hankalaa, jos niistä ylipäätään saa tietoa. Ilahduttavaa on, että Vuoksen Vartio-kirjan kustantaja on ollut aktiivinen ja kirja on saatu myyntiin ainakin Akateemiseen Kirjakauppaan.
Sodan jälkeen vuosikymmeniä oli lähes tabua puhua virolaisista, inkeriläisistä ja itäkarjalaisista jotka taistelivat Suomen armeijassa. Viron Suomen-Pojista on toki kirjoitettu useita kirjoja, mutta toimittaja Anne-Riitta Isohellan kirja Suomen-Pojat – Virolainen jääkäritarina (Ajatus, Helsinki) täyttää huomattavan aukon kirjallisuudessa. Isohella on useiden vuosien aikana haastatellut vielä elossa olevia Suomen-Poikia ja kirjannut heidän tarinansa. Eversti Matti Lukkarin ja Suomen-Poikien etumiesten Sven Isen ja Raul Kuutman avulla hän on pystynyt luomaan luottamukselliset suhteet kovia kokeneisiin virolaisveteraaneihin.
Ajatus on kustantanut myös Pekka Mutasen kirjan Vaiennetut sotilaat, jossa kuvataan ErP 6:n miesten sotataival. Pataljoona muodostettiin saksalaisten toimesta Inkerinmaalla ja siirrettiiin syksyllä 1943 Suomeen, jonka puolesta inkeriläiset taistelivat suurhyökkäyksen aikana kesä-heinäkuussa 1944. Välirauhansopimuksen mukaisesti Suomi oli pakotettu luovuttamaan inkeriläiset Neuvostoliittoon, jossa heidän kohtalonsa oli joko tulla välittömästi teloitetuksi tai joutua pahamaineisille vankileireille, joista vain harva palasi. Vain muutaman onnistui pelastautua Ruotsiin.
Suomalaisille varsin tuntematon asia on se, että virolaisista lentäjistä muodostettiin toisen maailmansodan aikana Saksan Luftwaffen puitteissa oma lentoyksikkö. Tämän pienen mutta tehokkaan joukon tarina on nyt myös suomalaisten lukijoiden saatavilla. Risto Teinosen suomentaman Viron lentäjät taistelujen tulessa tekijä, Hendrik Arro oli itse tämän joukon jäsen. Hän on koonnut kirjan elossa olevien muistoista ja harvoista säilyneistä asiakirjoista. Kirjasta on Virossa ilmestynyt useita painoksia jotka kaikki on myyty loppuun ennätysajassa.
Ylipäätään voidaan todeta että 90-luvun puolestavälistä alkaen Virossa on ilmestynyt useita virolaisten kohtaloita toisessa maailmansodassa käsitteleviä kirjoja. Virossa yli puoli vuosisataa kielletty aihe kiinnostaa selvästi, sillä useimmat kirjat häviävät hyvin nopeasti tallinnalaisten kirjakauppojen hyllyiltä.
Jos suomalaisten heimoveljien kohtalo oli taistella isänmaansa puolesta vieraan valtion sotilaspuvussa, samaa ei voi sanoa palkkasoturi Per “Sahara” Anderssonista. Sahara on legendaarinen hahmo, jonka tarinan on kirjan muotoon pukenut Petri Sarjanen. Sahara palveli sekä Espanjan että Ranska muukalaislegioonissa ja myi myöhemmin palveluksensa mm Kongoon. Kiehtova tarina varsinaisesta sodan ammattilaisesta.
Markus Anaja