LOTAT – TAL­VI­SO­TA – NATO ELI KEVÄÄN UUTUUS­KIR­JAT

(Jul­kais­tu aikai­sem­min Suo­men Soti­las -leh­des­sä)

Kevät­kau­del­la ilmes­tyy tun­ne­tus­ti vähem­män tie­to­kir­jo­ja kuin syk­syl­lä ja se näkyy myös tämän kevään kir­ja­sa­dos­sa. Tosin joi­tain mie­len­kiin­toi­sia uutuuk­sia on vie­lä luvas­sa ennen kesää.

Aikai­sem­min Val­tion pai­na­tus­kes­kuk­se­na tun­net­tu Edi­ta ei yleen­sä ole jul­kais­sut tämän leh­den kir­ja­pals­tal­le sopi­via kir­jo­ja, mut­ta nyt nii­tä on tänä kevää­nä ilmes­ty­nyt perä­ti kak­si – kum­pi­kin niin­sa­no­tus­ta nais­nä­kö­kul­mas­ta. May-Bee Rau­tion Opi rakas­ta­maan maa­ta­si ja kan­saa­si ker­too rin­ta­ma­lot­tien elä­mäs­tä sekä yksi­tyis­koh­tais­ten tosi­asioi­den että myös 14 enti­sen lotan ker­to­mus­ten kaut­ta. Vii­des­tois­ta ker­to­ja onkin sit­ten May-Bee Rau­tio itse, lot­ta hän­kin. Vaik­ka lotis­ta – myös rin­ta­ma­lo­tis­ta – on kir­joi­tet­tu jo mel­ko pal­jon, Rau­tion kir­ja on sil­ti ter­ve­tul­lut lisä, var­sin­kin kun suu­rin osa aiem­min ilmes­ty­neis­tä kir­jois­ta ei ole enää saa­ta­va­na. Tämä vajaan parin­sa­dan sivun mit­tai­nen, ulkoa­sul­taan vaa­ti­ma­ton kir­ja on hyvä läh­tö­koh­ta kun etsii tie­toa rin­ta­ma­lo­tis­ta.

Edi­tan toi­nen nais­kir­jai­li­ja on puo­lus­tus­voi­mien ases­so­ri Kaa­ri­na Buu­re-Hägglund, joka aikoi­naan tuli tämän leh­den luki­joil­le tutuk­si nais­ten vapaa­eh­tois­ta ase­pal­ve­lus­ta sel­vit­tä­vän työ­ryh­män puheen­joh­ta­ja­na, sil­loin vie­lä oikeus­mi­nis­te­riön vir­ka­mie­he­nä. Buu­re-Hägglund ker­too ilmei­sen avoi­mes­ti kir­jas­saan Nai­nen ken­raa­li­kun­nas­sa edel­lä mai­ni­tun työ­ryh­män työs­tä sekää ajas­taan puo­lus­tus­voi­mien ylim­pä­nä oikeu­del­li­se­na toi­mi­ja­na ja ensim­mäi­se­nä nai­se­na pää­e­si­kun­nan osas­to­pääl­lik­kö­nä, eli ken­raa­li­ta­soi­ses­sa viras­sa. Vaik­ka teks­ti pai­koi­tel­len vai­kut­taa hie­man banaa­lil­ta ja naii­vil­ta, kir­jas­ta välit­tyy mie­len­kiin­toi­nen kuva sii­tä, mil­tä puo­lus­tus­voi­mat näyt­tä­vät nai­sen sil­min sisäl­tä­päin kat­sot­tu­na. Monet anek­doo­tit ja yllät­tä­vän­kin värik­käät hen­ki­lö­ku­vauk­set elä­vöit­tä­vät teks­tiä.

Sta­din oma jouk­ko-osas­ton, Ässä-ryk­men­tin perin­ne­toi­mi­kun­ta on ryk­men­tin jo kau­an sit­ten lop­puun­myy­dyn his­to­rii­kin erään­lai­sek­si jat­keek­si jul­kais­sut Ilma­ri Paa­sion sota­päi­vä­kir­jan nimel­lä Tal­vi­so­dan sota­päi­vä­kir­ja. Paa­sio toi­mi 9/JR 11 komp­pa­nian­pääl­lik­kö­nä.

Ylei­ses­ti tun­ne­taan tal­vi­so­dan ruot­sa­lais­va­paa­eh­toi­set, mut­ta vähem­män tun­net­tua on se, että ruot­sa­lais­ten jou­kos­sa pal­ve­li myös 725 nor­ja­lais­ta. Yksi näis­tä, Bir­ger Tide­mand-Johan­nes­sen on jul­kais­sut kir­jan Den kal­de fron­ten – En beret­ning fra vin­ter­kri­gen i Fin­land (“Kyl­mä rin­ta­ma – Ker­to­mus Suo­men tal­vi­so­das­ta”, Cap­pe­len, Oslo 2000). Kuten Paa­sion edel­lä mai­nit­tu kir­ja, tämä­kin ker­too kou­riin­tun­tu­vas­ti tal­vi­so­dan anka­ruu­des­ta. Jos ruot­sin kie­len luke­mi­nen onnis­tuu, ei nor­jan kie­li­kään ole kovin vai­kea­ta!

NATO-kes­kus­te­lu jat­kuu Suo­mes­sa ja uusin lisä sitä käsit­te­le­vään kir­jal­li­suu­teen on Pek­ka ervas­tin ja Jaak­ko Laak­son Kar­hun naa­pu­ris­ta Naton kai­na­loon – Puo­lu­eet­to­man Suo­men mars­si län­ti­sen soti­las­lii­ton leiriin(Werner Söder­ström, Hel­sin­ki 2001). Kir­jan alaot­sik­ko herät­tää kyl­lä kysy­myk­sen sii­tä, mikä oli­si jon­kun muun ilman­suun­nan soti­las­liit­to. Teki­jöis­tä Ervas­ti on Ilta­sa­no­mien toi­mit­ta­ja ja Laak­so Vasem­mis­to­lii­ton kan­san­edus­ta­ja.

“Kar­hun naa­pu­ri­na” koki ole­van­sa myös oikeus­tie­teen yli­op­pi­las Bobi Sivén, joka pari­kymp­pi­se­nä pää­tyi Neu­vos­to-Venä­jäs­tä irtau­tu­neen ja Suo­men yhtey­teen hakeu­tu­neen itä­kar­ja­lai­sen Repo­lan pitä­jän nimis­mie­hek­si. Elet­tiin vuot­ta 1920 ja Tar­ton rau­haa ei ollut vie­lä sol­mit­tu. Rau­han sol­mi­mi­sen jäl­keen Repo­la kuten sen naa­pu­ri­pi­tä­jä Pora­jär­vi piti luo­vut­taa neu­vos­to­vi­ran­omai­sil­le ja Sivé­nin pala­ta Suo­meen. Hän ei kui­ten­kaan halun­nut pet­tää itä­kar­ja­lais­ten luot­ta­mus­ta ja riis­ti itsel­tään hen­gen. Näin hänes­tä tuli AKS:n, Aka­tee­mi­sen Kar­ja­la-Seu­ran mart­tyy­ri jon­ka legen­da eli pit­kään. Jus­si Nii­nis­tön uusin kir­ja Bobi Sivén – Kar­ja­lan puo­les­ta (Suo­ma­lai­sen Kir­jal­li­suu­den Seu­ra, Hel­sin­ki 2001) ker­too tämän nuo­ren idea­lis­tin elä­mäs­tä. Nii­nis­tö väit­te­li toh­to­rik­si vuon­na 1998 Bobi Sivé­nin iso­vel­jeä Paa­vo Susi­tai­val­ta käsit­te­le­väl­lä tut­ki­muk­sel­la, joka hyvin täy­den­tää Sivén – Susi­tai­val-per­heen aate­maa­il­maa.

Noin 80 vuo­den takai­sia asioi­ta sivu­taan myös Mik­ko Uolan kir­joit­ta­mas­sa uudes­sa jär­jes­tö­his­to­rii­kis­sa Vapaan isän­maan ja lail­li­sen hal­li­tuk­sen puo­les­ta, Vapaus­so­tu­rien huol­to- ja perin­ne­työ­tä 1954–2000 (Vapaus­so­tu­rien Huol­to­sää­tiö ja Vapaus­so­dan Perin­ne­liit­to, Tam­pe­re 2000). Mie­len­kiin­tois­ta on lukea mm sii­tä, miten on yri­tet­ty luo­da yhteis­työ­tä eri, lähes samal­la alal­la toi­mi­vien jär­jes­tö­jen kes­ken sii­nä kui­ten­kaan onnis­tu­mat­ta. Suo­mea ei tur­haan ole kut­sut­tu “yhdis­tys­ten luva­tuk­si maak­si”.

Suu­rem­mat kau­pal­li­set kus­tan­ta­jat ilmoit­ta­vat var­sin hyvin kir­ja­uu­tuuk­sis­taan, mut­ta
sen sijaan jouk­ko-osas­to­jen, perin­ne- ja mui­den yhdis­tys­ten sekä yksi­tyis­ten hen­ki­löi­den jul­kai­se­mat, usein hyvin­kin mie­len­kiin­toi­set kir­jat tule­vat vali­tet­ta­van usein vain pie­nen pii­rin tie­toon. Toi­von­kin luki­joil­ta vih­jei­tä täl­lai­sis­ta jul­kai­suis­ta.

Mar­kus Ana­ja