(Jul­kais­tu aikai­sem­min Hel­sin­gin Reser­vin Sano­mis­sa)

Suo­men mar­salk­ka Man­ner­hei­mis­tä ilmes­tyy tänä syk­sy­nä usei­ta­kin kir­jo­ja, jois­ta täs­sä esi­tel­lään kak­si. Ensim­mäi­se­nä mai­nit­ta­koon englan­ti­lai­sen tut­ki­jan J.E.O Scree­nin kir­ja Man­ner­heim (Ota­va, Hel­sin­ki 2001). Tri Screen on tut­ki­nut Man­ner­hei­miä ja toi­saal­ta auto­no­mian ajan suo­ma­lais­ta sota­vä­keä jo vuo­si­kym­me­niä. Hänen ensim­mäi­nen Mann­ner­heim-aihei­nen kir­jan­sa joka käsit­te­li tule­van mars­kin elä­mää Venä­jäl­lä ilmes­tyi jo 1970-luvul­la. Vuon­na 2000 ilmes­tyi Englan­nis­sa jat­ko-osa ja kum­mat­kin teok­set sisäl­ty­vät nyt suo­mek­si ilmes­ty­nee­seen kir­jaan. Screen ottaa kan­taa jo esi­tet­tyi­hin Man­ner­heim-tul­kin­toi­hin ja tuo lisäk­si run­saas­ti uusia näkö­kul­mia mm. Man­ner­hei­min per­soo­nas­ta ja aja­tus­maa­il­mas­ta.

Man­ner­hei­min koti­na ja sit­tem­min museo­na toi­mi­nut talo Hel­sin­gin Kai­vo­puis­tos­sa esi­tel­lään moni­puo­li­ses­ti Märt­ha Norr­bac­kin toi­mit­ta­mas­sa kir­jas­sa Mar­sal­kan koti – Man­ner­heim-museon vuo­si­kym­me­net (Ota­va, Hel­sin­ki 2001). Eri alo­jen asian­tun­ti­jat ker­to­vat lisäk­si mm. seu­raa­vil­la otsi­koil­la: Elä­mää uni­vor­mus­sa; Her­ras­mies ja kos­mo­po­liit­ti ruo­ka­sa­lin ja salon­gin isän­tä­nä; Oste­rei­ta ja bors­sia, snap­sia ja jaloa Bordeaux’ta. Miel­lyt­tä­vä tait­to ja kiin­nos­ta­va kuvi­tus teke­vät kir­jas­ta tär­keän lisän pait­si Man­ner­heim-kir­jal­li­suu­teen niin myös kul­tuu­ri­his­to­rial­li­seen kir­jal­li­suu­teem­me.

Man­ner­hei­min koti-kir­jan sivuil­la esiin­ty­vät aate­li, kun­nia­mer­kit ja liput. Nämä liit­ty­vät kaik­ki myös heral­diik­kaan, vaa­ku­na­tie­tee­seen. Koh­ta­lai­sen niuk­ka­lu­kui­seen poh­jois­mai­seen heral­di­seen kir­jal­li­suu­teen on ilmes­ty­nyt muka­va lisä. Ruot­sa­lai­set Mag­nus Bäck­mark ja Jes­per Was­ling ovta kir­joit­ta­neet Heral­di­ken i Sve­ri­ge-nimi­sen kir­ja­sen (His­to­ris­ka Media, Lund 2001). Suo­ma­lai­nen heral­diik­ka­han perus­tuu pal­jol­ti ruot­sa­lai­seen ja näin ollen tähän­kin kir­jaan kan­nat­taa tutus­tua. Se tar­jo­aa tii­viin, näyt­tä­väs­ti kuvi­te­tun joh­da­tuk­sen vaa­ku­noi­den ja tun­nus­ku­vien kieh­to­vaan maa­il­maan.

Otsi­kol­la Poi­ka­so­ti­lais­ta Soti­las­poi­kiin on ilmes­ty­nyt evers­ti­luut­nant­ti Elja Pura­sen kir­joit­ta­ma laa­ja his­to­ria (Soti­las­poi­kien Perin­ne­liit­to, 2001). Nyky­ään har­ras­te­taan kovin pit­kiä alaot­si­koi­ta ja niin tämän­kin teok­sen alaot­sik­ko kuu­luu: Suo­je­lus­kun­tien poi­ka­työn ja Soti­las­poi­ka­jär­jes­tön his­to­ria sekä perin­ne­työ vuo­des­ta 1991 alkaen. Kir­ja perus­tuu laa­jaan arkis­toai­neis­toon ja sisäl­tää val­ta­van mää­rän, osit­tain var­sin yksi­tyis­koh­tais­ta­kin tie­toa. Sisäl­lön ensim­mäi­ses­sä osas­sa käsi­tel­lään myös var­hai­sem­pien aiko­jen poi­ka­so­ti­lai­ta. Var­sin mie­len­kiin­tois­ta on lukea poi­kien osal­lis­tu­mi­ses­ta sor­toa­jan ja vapaus­so­dan tapah­tu­miin sekä sit­tem­min hei­mo­so­dis­sa. Var­si­nai­sen maan­puo­lus­tus­työn ja -kou­lu­tuk­sen esit­te­ly muo­dos­taa kes­kei­sen osan kir­jas­ta, joka kuu­luu jokai­sen vapaa­eh­toi­ses­ta maan­puo­lus­tuk­ses­ta kiin­nos­tu­neen kir­ja­hyl­lyyn.

Suo­ma­lai­sis­ta soti­lais­ta puhut­taes­sa aja­tel­laan usein vain itse­näi­syy­den aikaa ja Ruot­sin val­lan ja auto­no­mian ajan suo­ma­lais­so­tu­rit jää­vät vähem­mäl­le huo­miol­le, ellei jopa unoh­duk­siin. Ilah­dut­ta­vaa onkin, että tun­net­tu sota­his­to­rioit­si­ja, eme­ri­tus­pro­fes­so­ri Jus­si T. Lap­pa­lai­nen on kir­joit­ta­nut tii­viin ja mie­len­kiin­toi­sen tie­to­pa­ke­tin Sadan vuo­den sota­tie – Suo­men soti­laat 1617–1721 (Suo­ma­lai­sen Kir­jal­li­suu­den Seu­ra, Hel­sin­ki 2001). Lap­pa­lai­nen ker­too suur­val­ta­kau­den soti­la­sor­ga­ni­saa­tios­ta, soti­lai­den elä­mäs­tä ja hei­dän tais­te­luis­taan.

Jyväs­ky­lä­läi­nen kuva­tai­teil­ja Oiva Syy­rak­ki oli yksi niis­tä monis­ta suo­ma­lais­nuo­ru­kai­sis­ta, jot­ka aloit­ti­vat ase­vel­vol­li­suu­ten­sa suo­rit­ta­mis­ta tam­mi­kuus­sa 1939. Sivii­liin tämä ikä­luok­ka pää­si vas­ta tal­vi­so­dan pää­tyt­tyä. Vuon­na 1994 kuol­leen Syy­ra­kin poi­ka löy­si isän­sä jää­mis­tö­sö­tä myös hänen sota­päi­vä­kir­jan­sa, joka nyt on jul­kais­tu kir­ja­na nimel­lä Tai­tei­li­jan tal­vi­so­ta (Ate­na, Jyväs­ky­lä 2001). Elä­vä kuvaus tal­vi­so­das­ta nuo­ren kk-mie­hen näkö­kul­mas­ta.

Ant­ti Tuu­ril­ta olem­me oppi­neet odot­ta­maan lähes joka vuo­si uut­ta, mai­nio­ta lukue­lä­mys­tä. Monet hänen kir­jois­taan ovat liit­ty­neet sotiim­me, mut­ta hänen tämän­vuo­ti­nen uutuus­teok­sen­sa Eeri­kin­po­jat (Ota­va, Hel­sin­ki 2001) sijoit­tuu pal­jon aikai­sem­paan aikaan eli 1730-luvul­le. Poh­ja­lai­sen herä­tys­liik­keen joh­ta­jien maan­pa­ko antaa puit­teet kir­jal­le, joka samal­la aloit­taa Tuu­rin uuden romaa­ni­sar­jan Äiti­ni suku. Hyvä lah­ja­kir­ja jota itse­kin halu­aa lukea.

Laa­tu­dek­ka­rei­den ystä­vil­le on mon­ta uut­ta herk­ku­pa­laa: tele­vi­sios­ta­kin tut­tu englan­ti­lai­nen yli­ko­mi­sa­rio Dalgliesh tut­kii mur­hia ja mut­kik­kai­ta ihmis­suh­tei­ta P.D. Jame­sin uutuus­kir­jas­sa Usko ja epäi­lys (Ota­va, Hel­sin­ki 2001). Kir­kol­li­nen ympä­ris­tö kuu­luu myös Don­na Leo­nin uusim­paan dek­ka­riin Ajas­ta ikui­suu­teen (Ota­va, Hel­sin­ki 2001). Aina yhtä kieh­to­va venet­sia­lai­nen ympä­ris­tö ja hyväs­tä ruo­as­ta pitä­vä komi­sa­rio Gui­do Bru­net­ti takaa­vat muka­via luku­het­kiä.

Mar­kus Ana­ja