Kol­man­nen val­ta­kun­nan his­to­rias­ta on kir­joi­tet­tu – ja kir­joi­te­taan edel­leen – tuhan­sia tut­ki­muk­sia, muis­tel­mia, mie­li­pi­de­kir­jo­ja jne. jne. Aivan eri­tyi­ses­ti näyt­tää sekä tut­ki­joi­ta että luki­joi­ta kiin­nos­ta­van Hein­rich Himm­le­rin joh­ta­ma SS-jär­jes­tö. Oikeam­min pitäi­si puhua Himm­le­rin joh­ta­mas­ta impe­riu­mis­ta, sil­lä alku­pe­räi­sen pie­nen SS-jär­jes­tön joh­ta­ja
onnis­tui kokoa­maan omaan val­ta­pii­riin­sä lukui­sia mui­ta orga­ni­saa­tioi­ta sekä puo­lu­een sisäl­tä että myös val­tion­hal­lin­nos­ta, mm. koko polii­si­hal­lin­to.

Näin muo­dos­tu­nees­sa val­ta­kes­kit­ty­mäs­sä rajan­ve­to puo­lueor­ga­ni­saa­tion ja val­tion vir­ka­ko­neis­ton välil­lä hämär­tyi. Himm­ler loi yhä uusia orga­ni­sa­to­ri­sia rat­kai­su­ja, jois­sa (tie­toi­ses­ti?) puo­lu­een ja val­tion raken­tei­ta yhdis­tet­tiin. Myös Waffen-SS:n ambi­va­lent­ti ase­ma on täs­tä hyvä esi­merk­ki. Ehkä­pä edel­leen jat­ku­va mie­len­kiin­to Hein­rich Himm­le­riä ja hänen joh­ta­maan­sa impe­riu­mia koh­taan aina­kin osit­tain selit­tyy täl­lä orga­ni­saa­tioi­den moni­nai­suu­del­la.

Vuo­si­na 2008 ja 2009 ilmes­ty­neis­tä uusis­ta kir­jois­ta olen tähän poi­mi­nut muu­ta­mia. Tämä pie­ni vali­koi­ma vah­vis­taa mie­les­tä­ni kuvaa edel­lä mai­nit­se­mas­ta­ni orga­ni­sa­to­ri­ses­ta moni­nai­suu­des­ta.

Tii­lis­ki­vi­mäi­nen kokoo­ma­teos Die SS, Himm­ler und die Wewels­burg sisäl­tää usei­ta mie­len­kiin­toi­sia artik­ke­lei­ta. Kir­jan pain­opis­te on West­fa­le­nis­sa sijait­se­van Wewels­bur­gin van­han lin­nan res­tau­roin­ti Himm­le­rin ja SS-jär­jes­tön käyt­töön. Kes­kiai­ka ja rita­ri­ro­man­tiik­ka kiin­nos­ti­vat tun­ne­tus­ti Himm­le­riä. Suun­ni­tel­mat täh­tä­si­vät erään­lai­sen ylim­män joh­don kokoon­tu­mis- ja kou­lu­tus­pai­kan luo­mi­seen, mut­ta han­ke ei kos­kaan val­mis­tu­nut eikä Wewels­bur­gia sik­si kos­kaan voi­tu ottaa var­si­nai­ses­ti käyt­töön.

Kir­jan toi­mit­ta­ja Jan Erik Schul­te on joh­dan­nok­si laa­ti­nut mai­nion his­to­rio­gra­fi­sen kat­sauk­sen SS:ää kos­ke­vaan tut­ki­muk­seen. Kir­jan muut 28 artik­ke­lia on ryh­mi­tel­ty seu­raa­vien otsi­koi­den alle: “Raken­teet”, “Radi­ka­li­soi­tu­mi­nen”, “Maa­il­man­ku­via ja kuvi­ta itses­tä”, “Hybris ja todel­li­suus”, “Ter­ro­rin paik­ka” sekä “Jat­ku­mo­ja”.

Kun kir­jan tee­ma on nime­no­maan Wewels­burg-han­ke, jot­kut sen sisäl­tä­mis­tä artik­ke­leis­ta tun­tu­vat istu­van var­sin löy­häs­ti – jos lain­kaan – tähän aihe­pii­riin. Täl­lai­sia ovat mm. Kars­ten Wil­ken artik­ke­li HIAG:sta, Waffen-SS:n soti­lai­den vete­raa­ni­jär­jes­tös­tä, Mic­hael Okro­yn artik­ke­li polii­se­ja vas­taan käy­dys­tä sota­ri­ko­soi­keu­den­käyn­nis­tä ja Mar­tin Cüp­per­sin artik­ke­li otsi­kol­la “Waf­fen-SS und Juden­mord”. Tun­tuu sil­tä, että jos­tain syys­tä kir­jaan on halut­tu sisäl­lyt­tää kaik­ki tar­jol­la olleet artik­ke­lit.

Myös mili­ta­ria-keräi­li­jöi­den pii­ris­sä kaik­kial­la maa­il­mas­sa SS-esi­neis­tö on erit­täin suo­sit­tua. Hyvä esi­merk­ki täs­tä on uusi kir­ja SS:n pää­kal­lo­sor­muk­sis­ta. Tätä var­sin sup­pea­ta aihet­ta on käsi­tel­ty aiem­min sekä sak­sa­lai­ses­sa että ame­rik­ka­lai­ses­sa kir­jas­sa, mut­ta tämä ei ole estä­nyt Craig Gott­lie­bin kir­jan ilmes­ty­mis­tä. The SS Toten­kopf Ring on edel­tä­ji­ään laa­jem­pi ja yksi­tyis­koh­tai­sem­pi ja puo­lus­taa näin paik­kaan­sa. Kir­jas­sa on kuvia sor­mus­ten jokai­ses­ta yksi­tyis­koh­das­ta, ver­tai­lu­ja eri val­mis­tuse­rien välil­lä jne. Myös vää­ren­nök­siä käsi­tel­lään, sil­lä kuten muun­kin keräi­lyn saral­la, näi­tä sor­muk­sia vää­ren­ne­tään edel­leen.

Knut Stang esit­tää kir­jas­saan Rit­ter, Landsk­necht, Legio­när että nämä kol­me käsi­tet­tä tai roo­lia oli­si­vat SS-ideo­lo­gian esi­ku­via. “Rita­ria” edus­taa Himm­le­rin pyr­ki­mys elii­tin luo­mi­seen ja tähän liit­tyen mm. edel­lä käsi­tel­ty Wewe­lös­burg-han­ke, “Landsk­necht” (kes­kiai­kai­nen palk­ka­so­tu­ri) oli Stan­gin mukaan ensim­mäi­sen maa­il­man­so­dan soti­las­tyyp­pi joka toteu­tui esi­mer­kik­si häi­käi­le­mät­tö­män Oskar Dir­lewan­ge­rin hah­mos­sa. “Legioo­na­lai­nen” taas edus­ti toi­sen maa­il­man­so­dan lop­pu­vai­heen moni­kan­sal­lis­ta Waffen-SS:ää.

Stan­gin teks­tiä ei ole help­po lukea. Kuten niin moni muu­kin nyky­sak­sa­lai­nen tut­ki­ja, suo­ma­lai­sel­le luki­jal­le tulee hel­pos­ti mie­leen, että asioi­ta voi­si ilmais­ta huo­mat­ta­vas­ti sel­keäm­min. Väki­näi­nen “tie­teel­li­syys” ja vain kun­kin tie­tee­na­lan käyt­tä­män sanas­ton vil­je­ly eivät edis­tä sano­man peril­le­me­noa.

Sak­san polii­si­voi­mia kos­ke­va kir­jal­li­suus oli 1980-luvul­le asti mel­ko vaa­ti­ma­ton­ta. Sen jäl­keen on ilmes­ty­nyt lukui­sia kir­jo­ja, jois­sa käsi­tel­lään polii­sia eri näkö­kul­mis­ta. Popu­laa­rie­si­tyk­siä, jois­sa pai­no­te­taan orga­ni­saa­tio­ta ja uni­vor­mu­ja on jo usei­ta, jois­ta uusin on Die­ter Deus­te­rin Deutsche Polizei-Uni­for­men 1936 – 1945. Aihees­ta kiin­nos­tu­neel­le tämä on hyvä käsi­kir­ja, sil­lä sii­hen on koot­tu tii­vii­seen ja loo­gi­seen muo­toon lähes kaik­ki tie­to Sak­san eri polii­si­muo­dos­tel­mien vir­ka­pu­vuis­ta. Kir­jan heik­kous pii­lee­kin vali­tet­ta­vas­ti sen kuvi­tuk­ses­sa. Väri­va­lo­ku­vien värie­rot­te­lu on pai­koin erit­täin huo­noa. Sinän­sä hyväk­syt­tä­vis­sä ole­vat väri­piir­rok­set ovat niin pie­niä, ettei niis­tä pys­ty erot­ta­maan mitään yksi­tyis­koh­tia. Sää­li, mut­ta näis­tä puut­teis­ta huo­li­mat­ta­kin var­sin hyö­dyl­li­nen perus­teos.

Kun lop­pu­vuo­des­ta 1944 kävi ilmei­sek­si, että liit­tou­tu­neet tule­vat tun­keu­tu­maan Sak­san maa­pe­räl­le, muo­dos­tet­tiin tule­vaa vas­ta­rin­ta­liik­keek­si Werwolf-orga­ni­saa­tio (Werwolf tai Wehrwolf, englan­nik­si Werewolf, on myto­lo­gias­sa esiin­ty­vä ihmis­susi). Tämä Himm­le­rin alai­suu­teen muo­dos­tet­tu vas­ta­rin­ta­lii­ke ei kos­kaan kehit­ty­nyt toi­mi­vak­si, jos­kin yksit­täi­siä toi­mia oli sekä län­nes­sä että myös idäs­sä. Sodan pää­tyt­tyä toi­min­ta hii­pui nopeas­ti.

Werwol­fis­ta on aiem­min ilmes­ty­nyt pari kir­jaa ja Vol­ker Koo­pin vii­me vuon­na ilmes­ty­nyt Himm­lers letz­tes Auf­ge­bot. Die NS-Orga­ni­sa­tion “Werwolf” jat­kaa samoil­la lin­joil­la kuin edel­tä­jän­sä­kin. Ymmär­ret­tä­väs­ti täs­tä vii­me het­ken orga­ni­saa­tios­ta, jon­ka toi­min­nan piti olla hyvin salais­ta, ei juu­ri doku­ment­te­ja ole jää­nyt. Sen sijaan arkis­tois­ta löy­tyy Werwolf-jäsen­ten oikeu­den­käyn­neis­tä pöy­tä­kir­jo­ja ja muu­ta mate­ri­aa­lia, jos­ta Koop pyr­kii rekon­struoi­maan sil­lois­ta toi­min­taa. Ver­rat­tu­na esi­mer­kik­si Neu­vos­to­lii­ton par­ti­saa­ni­toi­min­taan Werwol­fin toi­min­ta jäi erit­täin vaa­ti­mat­to­mak­si.

Diet­rolf Ber­gin kir­ja Der Wehrwolf ei suin­kaan käsit­te­le edel­lä mai­nit­tua Kol­man­nen val­ta­kun­nan vas­ta­rin­ta­lii­ket­tä, vaan maa­il­man­so­tien väli­se­nä aika­na Sak­sas­sa toi­mi­nut­ta jär­jes­töä. Onhan nimis­sä­kin sel­vä ero, jäl­kim­mäi­ses­sä on “h”…

Wehrwolf kuu­luu nii­hin lukui­siin Wei­ma­rin tasa­val­las­sa toi­mi­nei­siin kan­sal­lis­mie­li­siin, puo­li­so­ti­laal­li­siin jär­jes­töi­hin, joi­hin var­sin­kin enti­set soti­laat liit­tyi­vät. Useim­mil­la näis­tä jär­jes­töis­tä oli jon­ki­nas­tei­set uni­vor­mut, liput ja muut tun­nuk­set. Wehrwol­fin mai­nit­se­mi­nen tämän esit­te­lyn yhtey­des­sä on sikä­li perus­tel­tua, että pait­si nimiyh­tä­läi­syys vas­ta­rin­ta­lii­ke-Werwol­fin kans­sa, Wehrwolf käyt­ti mus­taa väriä ja pää­kal­loa tun­nuk­sis­saan. Usein onkin ereh­dyt­ty luu­le­maan valo­ku­vien esit­tä­vän jotain SS:n var­hais­ta muo­toa.

Teks­ti: Mar­kus Ana­ja

******************

Jan Erik Schul­te (Hrsg.), Die SS, Himm­ler und die Wewels­burg. Fer­di­nand Schö­ningh, Pader­born – Münc­hen – Wien – Zürich 2009. 556 sivua, kuvi­tet­tu.

Craig Gott­lieb, The SS Toten­kopf Ring. An Illustra­ted His­to­ry from Munich to Nurem­berg. Schif­fer, Atglen PA 2008. 167 sivua, run­sas kuvi­tus.

Knut Stang, Rit­ter, Landsk­necht, Legio­när. Mili­tär­nyt­hische Leit­bil­der in der Ideo­lo­gie der SS. Peter Lang, Frank­furt am Main etc. 2009. 340 sivua, muu­ta­ma kuva.

Die­ter Deus­ter, Deutsche Polizei-Uni­for­men 1936 – 1945. Motor­buch Ver­lag, Stutt­gart 2009. 456 sivua, run­sas kuvi­tus.

Vol­ker Koop, Himm­lers letz­tes Auf­ge­bot. Die NS-Orga­ni­sa­tion “Werwolf”. Böh­lau Ver­lag, Köln – Wei­mar – Wien 2008. 309 sivua, muu­ta­ma kuva.

Diet­rolf Berg, Der Wehrwolf 1923 – 1933. Vom Wehr­ver­band zur natio­nal­po­li­tischen Bewegung.Uwe Berg Ver­lag, Top­pens­tedt 2008. 438 sivua, kuvi­tet­tu.