Samu Nyström: Hel­sin­ki 1914–1918. Toi­von, pelon ja seka­sor­ron vuo­det.
Miner­va, Hel­sin­ki 2013.
sidot­tu, 368 sivua, kuvi­tet­tu.

Mis­tä per­heen joka­päi­väi­nen lei­pä han­ki­taan, jos kaup­po­jen hyl­lyt ovat tyh­jiä? Mitä teh­dä, jos lom­pa­kos­sa ja sääs­tös­sä ole­vat rahat menet­tä­vät yhdes­sä päi­väs­sä arvon­sa? Mis­sä on kodin tur­val­li­sin paik­ka, jos koti­ka­dul­la käy­dään kau­pun­ki­so­taa? Näi­hin ja moniin mui­hin vai­kei­siin kysy­myk­siin jokai­nen hel­sin­ki­läi­nen jou­tui etsi­mään vas­tauk­sia vuo­si­na 1914–1918.

Täs­sä kir­jas­sa maa­il­man­so­dan ja Suo­men sisäl­lis­so­dan tapah­tu­miin paneu­du­taan hel­sin­ki­läi­sen kau­pun­kiyh­tei­sön sil­min. Kes­ki­pis­tees­sä ovat krii­sia­jan hel­sin­ki­läi­set ja hei­dän joka­päi­väi­nen elä­män­sä.

Sodan ja val­lan­ku­mouk­sien vuo­det oli­vat pel­ko­jen lisäk­si täyn­nä lupauk­sia ja toi­vei­ta, jot­ka lopul­ta vaih­tui­vat pet­ty­myk­siin ja väki­val­tai­suuk­siin. Suo­ma­lai­sen yhteis­kun­ta­jär­jes­tel­män romah­taes­sa myös kau­pun­kiyh­tei­sön perus­teet sor­tui­vat. Kadut täyt­tyi­vät mie­le­no­soi­tuk­sis­ta ja mel­la­kois­ta. Kau­pun­ki­lai­set alkoi­vat jär­jes­täy­tyä alhaal­ta­päin. Syn­tyi jär­jes­tys­mies­jouk­ko­ja, työ­väen­kaar­te­ja ja suo­je­lus­kun­tia, jot­ka pyr­ki­vät aluk­si ylei­sen jär­jes­tyk­sen tur­vaa­mi­seen, mut­ta alkoi­vat pian varus­tau­tua toi­si­aan vas­taan.

Lop­pu­vuo­des­ta 1917 Hel­sin­ki oli pelon kau­pun­ki. Myö­hään illal­la 26.1.1918 Hel­sin­gin työ­väen­ta­lon tor­niin nos­tet­tiin punai­nen lyh­ty val­lan­ku­mouk­sen alka­mi­sen mer­kik­si – ja pit­kään pelät­ty sota saa­pui kau­pun­kiin.

Punai­sen Suo­men pää­kau­pun­gin aikaa kes­ti kak­si ja puo­li kuu­kaut­ta, min­kä jäl­keen Hel­sin­gis­tä tuli val­kois­ten ja sak­sa­lais­ten kau­pun­ki. Väki­val­tai­suuk­sien rin­nal­la joka­päi­väi­sen elä­män ongel­mat vai­keu­tui­vat päi­vä päi­väl­tä, ja vain maa­il­man­so­dan päät­ty­mi­nen mar­ras­kuus­sa 1918 pelas­ti hel­sin­ki­läi­set nälän­hä­däl­tä.